MEDIATIEDOT
X

Theroux ja pornotyöläiset


YLE TV2, Viasat Explore Nordic

Korostus Korostus
Theroux ja pornotyöläiset
Seuraava esitys:
Viasat Explore Nordic Su 18.12.2016 klo 00.05

Kun Louis 1990-luvulla vietti aikaa USA:n aikuisviihteen keskuksessa, Kalifornian San Fernando Valleyssa, hänelle selvisi, että pornotähteys oli monelle miehelle oikea unelma-ammatti. Louis tutki samalla niitä psykologisia vaikutuksia, joita äärimmäisen intiimin aktin suorittamisella julkisesti ja elokuvissa on. Nyt Louis palaa takaisin ja huomaa, että 15 vuodessa kaikki on muuttunut. Porno on nyt lähempänä valtavirtaa, ja internetin nopean kasvun myötä ihmisten saatavilla on valtavat määrät pornoa yhdellä hiiren klikkauksella, usein vieläpä ilmaiseksi. Uusi teknologia on mahdollistanut sen, että esiintyjät voivat ladata omia elokuviaan nettiin ja olla suoraan yhteydessä faneihinsa. Louis tapaa vanhoja tuttuja ja kyselee näiden kuulumisia. Hän saa kuulla, että yksi tutuista on paennut, toinen on passitettu vankilaan ja kolmas on tappanut itsensä. Hän tapaa myös alan uusia tulokkaita. Heidän on nyt selvittävä alalla, jolta irtoaa entistä vähemmän rahaa ja joka on turvattomampi ja stressaavampi kuin koskaan aikaisemmin.

Seuraavat esitykset:
Viasat Explore Nordic: Su 18.12.2016 klo 00.05

Edelliset esitykset:
Viasat Explore Nordic: Su 25.09.2016 klo 22.05
Viasat Explore Nordic: La 10.09.2016 klo 22.00
Viasat Explore Nordic: Su 28.08.2016 klo 01.45
Viasat Explore Nordic: Su 14.08.2016 klo 01.45
Viasat Explore Nordic: Su 31.07.2016 klo 01.50
YLE TV1 tv-ohjelmatYLE TV2 tv-ohjelmatMTV3 tv-ohjelmatNelonen tv-ohjelmatSub tv-ohjelmatJIM tv-ohjelmatLiv tv-ohjelmatFOX tv-ohjelmat
YLE Teema tv-ohjelmatYle Fem tv-ohjelmatAVA tv-ohjelmatTV5 tv-ohjelmatKutonen tv-ohjelmatHero tv-ohjelmatFRII tv-ohjelmatTLC tv-ohjelmat