Anthony Hopkinsin viiden Oscarin klassinen rikostrilleri tulee taas – IMDB:ssäkin jopa 8,6 pisteen keskiarvo

Uhrilampaat tuo ruutuun vuoden 1991 versiot Jodie Fosterista ja Anthony Hopkinsista.

Vuodesta 1991 on jo mukavat 29 vuotta aikaa, mutta legendaariset leffat ne sen kuin paranevat vanhetessaan. Tästä on esimerkkinä FBI-kokelaasta ja sarjamurhaajasta kertova Uhrilampaat, jonka on ohjannut Jonathan Demme ja joka perustuu Thomas Harrisin romaaniin. The Silence of the Lambs on täällä taas!

Elokuvasivistystä pääsee tämän elokuvan osalta laajentamaan Yle Teemalla lauantaina kello 22.30.

Julkaistu 08.02.2020

Uusimmat

Christopher Nolanin menestysleffa vuodelta 2010 nähdään taas – josko sitä tällä kertaa katsoessa vihdoin ymmärtäisi juonen? Luvassa nyt yhdysvaltalais-tsekkiläistä tv-ensi-iltaa – Sotadraama vuodelta 2017! Ikivihreän klassikkobiisin mieleen tuova mustan huumorin rikoselokuva tulee taas – pääosassa Brad Pitt Rakastettu saksalaisarja tekee jälleen paluun – Bruno Schumann on täällä taas! Televisiossa nyt oikeasti hyvänä pidetty romanttinen draama vuodelta 2014 – katso traileri

Videot

Christopher Nolanin menestysleffa vuodelta 2010 nähdään taas – josko sitä tällä kertaa katsoessa vihdoin ymmärtäisi juonen? Luvassa nyt yhdysvaltalais-tsekkiläistä tv-ensi-iltaa – Sotadraama vuodelta 2017! Ikivihreän klassikkobiisin mieleen tuova mustan huumorin rikoselokuva tulee taas – pääosassa Brad Pitt Rakastettu saksalaisarja tekee jälleen paluun – Bruno Schumann on täällä taas! Televisiossa nyt oikeasti hyvänä pidetty romanttinen draama vuodelta 2014 – katso traileri Nyt luvassa hyytävä vuoden 2010 trilleri – ohjaajana legendaarinen Martin Scorsese ja pääosassa Leonardo DiCaprio!