Armanilla nyt käsittelyssä Tesomalla Tampereella puukotetun miehen kuolema – tiistai-illassa taas synkät sävelet

Armanin dokumentaarinen sarja vetoaa jännityksennälkäisiin.

Arman ja Suomen rikosmysteerit -sarjan kolmas kausi on edennyt neljänteen jaksoonsa, jonka nimi on dramaattisesti Veitsi yössä. Vuonna 2014 uutisoitiin, kuinka tamperelaisen lähiön kävelytieltä löytyi mies kuolleena. Aluksi tutkinta lähti hyvin käyntiin, mutta sitten törmättiinkin umpikujiin. 

Löytyikö lopulta läpimurto? Siitä puhutaan Nelosella kello 22.00.

Julkaistu 04.02.2020

Uusimmat

Vuoteen 1924 sijoittuvan elokuvan pääosassa nähdään ihastuttava Kirsten Dunst – eteläiselle Kalifornialle on keksitty hauska stuntti Jasmine Tukiainen Iltapululle: Ryhdyin hoitajaksi koronan aikana! Amerikkalaisessa vuoden 2014 scifi-trillerissä on pääosassa Hollywood-suosikki Johnny Depp – katso traileri! Suosittu draamasarja saavuttaa päätöksensä – kuudes ja viimein kausi esitetään nyt televisiossa TV-selvänäkijä Stiina Sahari Iltapululle: Näin sujuu selvänäkeminen TV:ssä!

Videot

Vuoteen 1924 sijoittuvan elokuvan pääosassa nähdään ihastuttava Kirsten Dunst – eteläiselle Kalifornialle on keksitty hauska stuntti Jasmine Tukiainen Iltapululle: Ryhdyin hoitajaksi koronan aikana! Amerikkalaisessa vuoden 2014 scifi-trillerissä on pääosassa Hollywood-suosikki Johnny Depp – katso traileri! Suosittu draamasarja saavuttaa päätöksensä – kuudes ja viimein kausi esitetään nyt televisiossa TV-selvänäkijä Stiina Sahari Iltapululle: Näin sujuu selvänäkeminen TV:ssä! Piinaavan herkullinen klassikkotrilleri vuodelta 1997 pamahtaa taas eetteriin – pääosassa aina yhtä viehättävä Michael Douglas!