Batman-näyttelijä Christian Bale tositoimissa tositapahtumiin perustuvassa draamaelokuvassa

The Big Short pohjautuu Michael Lewisin bestselleriin.

Christian Bale on kova heppu. Mies esitti Nolanin Batman-trilogiassa Lepakkomiestä ja teki Batman Beginsissä esimerkiksi punnerruksia, joissa hän puski itseään ilmaan ja taputti käsiään toistojen välillä. Kaveri tuntuisi olevan aina tikissä, ja komeuttakin löytyy lärvistä riittämiin.

Bale tähdittää tiivistunnelmaista vuoden 2015 The Big Short -draamaelokuvaa muiden tunnettujen tekijöiden kanssa. Näyttelemässä nähdään myös Steve Carell, Ryan Gosling ja Brad Pitt.

Video kertoo enemmän kuin miljoona sanaa, joten tästä pääset katsomaan trailerin ennakkoon:

Elokuva esitetään MTV3:lla perjantaina kello 22.35.