Ben Stillerin klassikkokomedian vuonna 2014 julkaistu jatko-osa nyt televisiossa – tuotti aikoinaan makoisat yli 260 miljoonaa dollaria!

Night at the Museum – yö museossa lienee suurimmalle osalle entuudestaan tuttu elokuva. Jatko-osa Night at the Museum: Haudan salaisuus on ehkä vähemmän tiedetty.

Ben Stiller on kotimaassaan – ja ylipäätään ympäri maailmaa – varsin suosittu nimi viihdemaailmassa. Karismaattinen kaveri muistetaan muun muassa huippurooleistaan elokuvissa Sekaisin Marista ja Zoolander, mutta myös liuta muita projekteja kuuluu 54-vuotiaan miehen ansioluotteloon. Näyttelijän ja koomikon lisäksi mieheltä löytyy taustaa myös elokuvaohjaajana. Stiller ohjasi aikoinaan esimerkiksi Jim Carrey -elokuvan Sähköputkimies (The Cable Guy) sekä toimintaelokuvan Tropic Thunder.

Yksi kenties Stillerin muistettavimmista rooleista tuli kuitenkin vuonna 2006, kun hän oli mukana komediaelokuvassa Night at the Museum – yö museossa. Kaikki meistä varmastikin muistavat elokuvajulisteen, jossa Stillerin roolihahmo Larry Daley kulkee museossa taskulamppu kädessä T-Rexin luurangon seistessä takana. Elokuva tehtiin 110 miljoonan dollarin budjetilla, ja se tuotti sievoisat 464 miljoonaa dollaria voittoa.

Nyt televisiossa nähdään kuitenkin sarjan toinen osa, Night at the Museum: Haudan salaisuus. Tämä elokuva tehtiin 150 miljoonan dollarin budjetilla, ja voittoa oli tarjolla tällä kertaa 263 miljoonaa.

Elokuva esitetään Subilla tiistaina kello 21.00.

Julkaistu 14.04.2020

Uusimmat

Radiojuontaja Juha Perälä Iltapululle: Siirryin radiosta televisioon! Sex Tape Suomen Marja Kihlström: Parien avoimuus yllätti! Mentalisti Noora Karma iloitsee Iltapululle uudesta sarjastaan: Vielä en voi paljastaa! Tv-toimittaja Sanna Ukkola Iltapululle: Palaute voi olla julmaakin! Piia Koriseva Iltapululle: Ohjelmani on koronavapaa!

Videot