Elokuvaviihdettä tarjolla nyt koko perheelle – vuoden 2017 Disney-piirretty tulee taas!

Autot 3 (Cars 3) on Disneyn Pixar-animaatiostudion tuotoksia.

Disneyllä on kontollaan lukuisia sellaisiakin animaatioelokuvia, joista vain verrattain harva meistä on kuullut. Kaikki tuntevat tietenkin Aladdinin, Leijonakuninkaan ja Toy Storyn, mutta kenties vähemmän tuttuja nimiä ovat esimerkiksi Vaiana, Big Hero 6  ja Kaksin karkuteillä. Pulu ainakin myöntää, että etenkin viime vuosien Disney-tuotokset ovat paikoin menneet aika pahastikin ohi.

Autot-elokuvasarja ei tosin ole yksi näistä marginaalisimmista tapauksista. Ensimmäinen osa Salama McQueenin tarinasta nähtiin vuonna 2006, kun alkuperäinen Autot ilmestyi. Jatko-osa Autot 2 puolestaan tuli ulos vuonna 2011 ja Autot 3 vuonna 2017. Ja onpahan sarjaan luvattu vielä lisäystäkin – Autot 4 -elokuvan nimittäin pitäisi saapua ensi-iltaan näillä näkymin vuonna 2022.

Nyt televisiossa nähtävässä Autot 3 -elokuvassa kuullaan kotimaisia ääninäyttelijöitä. Merkittävissä rooleissa ovat esimerkiksi Sami Uotila, Essi Hellén, Lauri Tilkanen ja Heikki Silvennoinen. Juonessa Salama alkaa epäillä kilpailijauransa jatkoa.

Autot 3 esitetään Nelosella lauantaina kello 18.50. Viimeksi leffa nähtiin Suomen televisiossa ilmeisesti viime vuoden heinäkuussa.

Julkaistu 05.06.2020

Uusimmat

Radiojuontaja Juha Perälä Iltapululle: Siirryin radiosta televisioon! Sex Tape Suomen Marja Kihlström: Parien avoimuus yllätti! Mentalisti Noora Karma iloitsee Iltapululle uudesta sarjastaan: Vielä en voi paljastaa! Tv-toimittaja Sanna Ukkola Iltapululle: Palaute voi olla julmaakin! Piia Koriseva Iltapululle: Ohjelmani on koronavapaa!

Videot