Hip hop -maailmaan sijoittuva vuoden 2015 elokuva nyt televisiossa – mukana muun muassa räppärit Ice Cube ja Dr. Dre

Straight Outta Compton on F. Gary Grayn ohjaama elämäkerrallinen elokuva.

Hip hop- ja rap-musiikki on Suomessa tänä päivänä valtavan suosittua. Siinä missä musiikkilaji lähti aikanaan ponnistamaan Yhdysvalloista, on se nykyisin levinnyt kaikkialle. Suomessa nimet kuten JVG, Cheek, Paleface, Fintelligens ja Bomfunk MC's ovat kaikki olleet mukana luomassa pohjaa kotimaiselle rap-kulttuurille.

Nyt televisiossa esitetään suosittu vuoden 2015 elokuva, joka käsittelee N.W.A -nimisen rap-yhtyeen syntyä ja lopettamista. Nimi Straight Outta Compton lienee monille tuttu kyseisen pumpun samannimisestä debyyttialbumista.

N.W.A, tai pidemmin Niggaz Wit Attitudes, aloitti taipeleensa vuonna 1987. Mukana yhtyeessä oli Dr. Dren, Eazy-E:n ja Ice Cuben kaltaisia tulevia tähtiä, jotka ottivat osaa myös nyt nähtävän elokuvan tekemiseen. Elokuva itsessään maksoi ilmeisesti noin 50 miljoonaa dollaria ja tuotti lopulta lippuluukulla karvan verran yli 201 miljoonaa dollaria.

Straight Outta Compton esitetään TV5:llä tiistaina kello 21.00 alkaen. Elokuvan kesto on 137 minuuttia.

Julkaistu 12.05.2020

Uusimmat

Vuoden 2018 parhaana palkittu kotimainen elokuva nyt televisiossa – katso traileri! Juontaja julkaisi ylioppilaskuvansa - katso kuka No kukas ohjaajalegenda siinä treenaa? Will Smithin tähdittämä rakastettu agenttielokuva on täällä taas – on aika pistää ykköset ylle! Ylistetty vuoden 2017 elokuva ivailee taiteelle – katso mielenkiintoinen traileri!

Videot

Vuoden 2018 parhaana palkittu kotimainen elokuva nyt televisiossa – katso traileri! Juontaja julkaisi ylioppilaskuvansa - katso kuka No kukas ohjaajalegenda siinä treenaa? Will Smithin tähdittämä rakastettu agenttielokuva on täällä taas – on aika pistää ykköset ylle! Ylistetty vuoden 2017 elokuva ivailee taiteelle – katso mielenkiintoinen traileri! Iltapulu haastatteli Salkkaritähteä: Tiesitkö tätä Nora Rinteestä?