Jethro Iltapululle: Olen jo julkkis Amerikassakin!

Kymmenien tv-ohjelmien miehet Jethro Rostedt ja Hjallis Harkimo yhdistävät voimansa syksyn uutuussarjassa Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro!

 

Jethron ja Hjalliksen uutuussarjassa vierailee lukuisia suomalaisia julkkiksia saunomassa Hjalliksen saunassa Sipoossa. Lähtötilanne muistuttaa Hyvät Herrat -sarjaa 90-luvulta, mutta Jethron mielestä konsepti on erilainen.

-Satiiriakin on mukana, mutta sarjassamme julkkikset paljastavat kipeitäkin asioita kokemistaan kohuista. Kolikolla on aina kaksi puolta. Hjalliksen kanssa pohdimme sarjaa jo pari vuotta, Jethro kertoo sarjasta Iltapululle.

Jethrolla pyörii lisäksi Dplaylla sarja Jethro ja koronakevät. Siinä Jethro tapaa ihmisiä, joita koronakriisi on tavalla tai toisella koskettanut.

-Kaikki eivät ole vain kärsineet koronan takia. Käsidesifirmat tekevät töitä neljässä vuorossa ja ruokakaupat tekevät parempaa tulosta aikoihin, Jethro kertoo.

Jethro itse jäi jumiin maaliskuussa Las  Vegasiin ollessaan siellä Onnenpyörä-juontajien kansainvälisessä tapaamisessa.

-Minusta ehti tulla Vegasissa jo julkkis, Jethro nauraa.

Jethro sanoo edelleen tienaavansa paremmin kiinteistönvälityksellä kuin tv-ohjelmilla.

-Amerikassa Onnenpyörä-ohjelman juontaja tienaa 200 000 dollaria jaksolta. Suomessa se on jo ohjelman vuosibudjetti, Jethro toteaa.

 

Julkaistu 22.05.2020

Uusimmat

Radiojuontaja Juha Perälä Iltapululle: Siirryin radiosta televisioon! Sex Tape Suomen Marja Kihlström: Parien avoimuus yllätti! Mentalisti Noora Karma iloitsee Iltapululle uudesta sarjastaan: Vielä en voi paljastaa! Tv-toimittaja Sanna Ukkola Iltapululle: Palaute voi olla julmaakin! Piia Koriseva Iltapululle: Ohjelmani on koronavapaa!

Videot