Iltapulu haastatteli Salkkaritähteä: Tiesitkö tätä Nora Rinteestä?

Salkkaritähteyden lisäksi Nora Rinne on paljon muutakin.

Salkkaraiden Camillaa näyttelevä Nora Rinne on varmasti yksi alan koulutetuimpia näyttelijöitä. Hän opiskelee teatteritaiteen tohtoriksi.

-Opiskeluni alkoi viime syksyllä. Tohtoriksi opiskelua ja Salattuja elämiä voidaan ehkä pitää ääripäinä kulttuurialalla, mutta yhdistelmä sopii minulle, Nora sanoo.

Nora Rinne kokee tilanteen rentouttavana. Hän ei ole kokenut, että salkkaritausta oli taakka taidemaailmaassa.

-Viihdemenneisyyttä pitäisi kuulemma katua. Minulla viihdetyöt kuten Salkkarit kulkee koko ajan mukana. Enkä ole ennakkoluuloja kohdannutkaan taiteen alalla niin paljon. Enemmän olen kohdannut ennakkoluuloja salkkarinäyttelejyydestä toisissa viihdetuotannoissa, Nora kertoo.

Salkkareille on varmasti myös vastapainoa Noran työ esitystaiteilijana. Nora on esiintynyt esitystaiteilijana esimerkiksi taidemuseo Kiasmassa. Salkkarifanitkin ovat saaneet vihiä Noran esityksistä ja saapuneet katsomaan.

-Jotkut sanoivat tulleensa varta vasten katsomaan minua, Nora sanoo.

Rinteen arkea rytmittävät myös kaksi poikaa. Koronan aikana Noran ei ole tarvinnut olla enää helikopteriäiti, kun poikien urheiluharrastukset ovat tauolla.

-Olen futismutsi. Onhan tämä ollut iso muutos viime viikkoina, kun kotona on sitä ramppaamista vähemmän. Normaaliaikoina on melkein rauhoittavaa, kun pääsee näyttelemään Camillaa, jolla ei ole lapsia, Nora nauraa.

Lopuksi. Millaista roolia Nora haluaisi vielä näytellä?

-Niskavuoren vanha emäntä, kunhan ikää tulee minulle lisää. Se on herkullinen rooli.

Kuva: Kuvakaappaus Nora Rinteen Instagram-sivuilta

Julkaistu 29.05.2020

Uusimmat

Radiojuontaja Juha Perälä Iltapululle: Siirryin radiosta televisioon! Sex Tape Suomen Marja Kihlström: Parien avoimuus yllätti! Mentalisti Noora Karma iloitsee Iltapululle uudesta sarjastaan: Vielä en voi paljastaa! Tv-toimittaja Sanna Ukkola Iltapululle: Palaute voi olla julmaakin! Piia Koriseva Iltapululle: Ohjelmani on koronavapaa!

Videot