Jättimäisestä apinasta kertova klassikkotarina taas televisiossa – tällä kertaa luvassa vuoden 2005 versio

King Kongista on tehty useampikin elokuva. Nyt vuorossa on Peter Jacksonin ohjaama versio.

Valtaosa vanhojen aikojen elokuvista ja isoista tarinoista perustuu alun perin kirjoihin. Näin on asia esimerkiksi Tarzanin ja James Bondin kohdalla. Jättiläisapina King Kong kuitenkin teki aikuisten oikeasti ensiesiintymisensä nimenomaan valkokankaalla.

Kookkaan karvaturrin debyytti parrasvaloissa nähtiin vuonna 1933 Merian C. Cooperin ja Ernest Schoedsackin ohjaamassa elokuvassa. Idea King Kongin tarinaan tuli kuitenkin brittiläiseltä kirjoittajalta Edgar Wallacelta, joka kuoli yllättäen diagnosoimattoman diabeteksen seurauksena vuonna 1932 elokuvan luonnosteluprosessin aikana. Lontoolainen herrasmies ei siis koskaan päässyt näkemään luomansa hahmon nousua maineeseen.

King Kongin toinen tuleminen koitti vuonna 1976 John Guillerminin uudessa samannimisessä elokuvassa. Nyt päästään kuitenkin näkemään viimeisin, vuoden 2005 versio, jonka on siis ohjannut Taru sormusten herrasta -elokuvistaankin tunnettu Peter Jackson. Pääosissa elokuvassa nähdään isokokoisen apinan lisäksi muun muassa Naomi Watts, Jack Black ja Adrien Brody.

King Kong esitetään TV5:llä keskiviikkona kello 21.00 ja pian perään lauantaina kello 22.45.

Julkaistu 22.04.2020

Uusimmat

Radiojuontaja Juha Perälä Iltapululle: Siirryin radiosta televisioon! Sex Tape Suomen Marja Kihlström: Parien avoimuus yllätti! Mentalisti Noora Karma iloitsee Iltapululle uudesta sarjastaan: Vielä en voi paljastaa! Tv-toimittaja Sanna Ukkola Iltapululle: Palaute voi olla julmaakin! Piia Koriseva Iltapululle: Ohjelmani on koronavapaa!

Videot