Jim Carrey tulee taas – veikeä veijari tähdittää vuoden 2000 romanttista komediaa Renée Zellwegerin kanssa

Me kaksi ja Irene on Bobby ja Peter Farrellyn klassikkoelokuva.

Jim Carrey oli aikanaan todella kova komedianimi. Maailman kenties parhain naamanvääntelijä tuli tunnetuksi muun muassa Ace Venturoistaan, Nuija ja tosinuijasta, The Maskista, Sähköputkimiehestä, Truman Show'sta ja niin edespäin, ja niin edespäin. Helmikuussa hauskuuttaja puolestaan teki onnistuneen paluun valkokankaalle Sonic the Hedgehog -elokuvassa sinisen siilin arkkivihollisena Dr. "Eggman" Robotnikkina.

Carreyn komiikka on siitä mahtavaa, että se ei fyysisyydessään sinänsä koskaan vanhene. Hyvin viehätyksensä on säilyttänyt myös nyt televisiossa nähtävä Me kaksi ja Irene (Me, Myself and Irene). Mustaa huumoria kylvävässä leffassa Carrey esittää Charlie Baileygatesia, jolla on kahtia jakautunut persoonallisuus. Miehellä on selkeästi erillinen lempeä ja aggressiivinen puolensa. 

Mikäli vuoden 1994 elokuva Nuija ja tosinuija iski aikanaan, tekee sen mahdollisesti myös Me kaksi ja Irenekin. Farrellyn veljekset Peter ja Bobby olivat nimittäin vastuussa molemmista.

Me kaksi ja Irene esitetään Subilla keskiviikkona 21.00.

Julkaistu 01.04.2020

Uusimmat

Piinaavan herkullinen klassikkotrilleri vuodelta 1997 pamahtaa taas eetteriin – pääosassa aina yhtä viehättävä Michael Douglas! 1800-luvun puukkojunkkarit rellestävät kotimaisessa ison budjetin leffassa! – Suurissa rooleissa muun muassa juuri erostaan ilmoittanut suosikkipariskunta Salarakas-Marika Iltapululle: Olen tyylikkäästi seksikäs! Kiusaaminen on p*******ä – nyt luvassa on tuttuja näyttelijöitä kuhiseva, aihepiiriä käsittelevä tuore brittisarja Salkkari-Irina Vartia Iltapululle: Haluan juontajaksi!

Videot

Piinaavan herkullinen klassikkotrilleri vuodelta 1997 pamahtaa taas eetteriin – pääosassa aina yhtä viehättävä Michael Douglas! 1800-luvun puukkojunkkarit rellestävät kotimaisessa ison budjetin leffassa! – Suurissa rooleissa muun muassa juuri erostaan ilmoittanut suosikkipariskunta Salarakas-Marika Iltapululle: Olen tyylikkäästi seksikäs! Kiusaaminen on p*******ä – nyt luvassa on tuttuja näyttelijöitä kuhiseva, aihepiiriä käsittelevä tuore brittisarja Salkkari-Irina Vartia Iltapululle: Haluan juontajaksi! Pölhö vuoden 2015 yhdysvaltalaiskomedia tulee taas – rooleissa muun muassa naiskoomikko, miesshowpainija ja kuuluisa koripalloilija!