Kaksi pappaa nyrkkeilykehässä – Robert De Niro ja Sylvester Stallone kohtaavat toisensa vuoden 2013 komediassa!

Legendat kehässä (Grudge Match) on Peter Segalin ohjaama urheilukomedia.

Kun kaksi taistelijaa ottaa toisistaan mittaa, voi ottelu päättyä joko tasapeliin tai jomman kumman voittoon. Mikäli toinen voittaa, avautuu promoottoreille aina mahdollisuus järjestää uusintaottelu, jossa katsotaan, meneekö homma samalla tavalla kuin ensimmäiselläkin kerralla. Jos uusintaottelu sitten meneekin toisen ottelijan nimiin, tarjoutuu järjestäjille jälleen uusi tapa lypsää kaksikolla rahaa – nimittäin kolmas ja ratkaiseva ottelu!

Legendat kehässä -elokuvassa De Niro esittää Billy McDonnenia ja Stallone Henry Sharppia, jotka nousevat yhdessä kehään kolmatta kertaa peräti 30 vuotta ensimmäisen kahden ottelunsa jälkeen. Kuka vie kolmannen ja ratkaisevan ottelun nimiinsä?

De Niro ja Sylvester Stallone ovat siitä hauska paritus Legendat kehässä -elokuvaan, että molemmilla oli jo ennen elokuvaa nyrkkeilyleffataustaa. Stallone tietenkin tunnetaan Rocky-elokuvien nimikkohahmona Rocky Balboana, kun taa De Niro teki Jake LaMottan roolin Martin Scorcesen ohjaamassa vuoden 1980 elokuvassa Kuin raivo härkä (Raging Bull).

Legendat kehässä esitetään Subilla keskiviikkona kello 21.00.

Julkaistu 06.05.2020

Uusimmat

Radiojuontaja Juha Perälä Iltapululle: Siirryin radiosta televisioon! Sex Tape Suomen Marja Kihlström: Parien avoimuus yllätti! Mentalisti Noora Karma iloitsee Iltapululle uudesta sarjastaan: Vielä en voi paljastaa! Tv-toimittaja Sanna Ukkola Iltapululle: Palaute voi olla julmaakin! Piia Koriseva Iltapululle: Ohjelmani on koronavapaa!

Videot