Koronatilanteeseen pientä lääkettä nyt myös televisiopuolella – Kaikki kotona live laitettiin nopeasti kasaan

Yle Olohuone: Kaikki kotona live on Yleisradion nopea vastaus ankeisiin aikoihin.

Kaikki me joudumme parhaillaan kärsimään koronaviruksen kiroista. Osalle taudin hirveys on konkretisoitunut jo omina tai lähipiirin oireina tai pahempanakin, kun taas muut joutuvat muuten vain pelkäämään tilanteen seurauksia ja istumaan kotona toimeettomana.

Akun Tehtaan toimitusjohtaja Aku Syrjä näki vaikean tilanteen kuitenkin mahdollisuutena tehdä jotakin hyvää. Hän otti kaksi viikkoa sitten pikapuoliin yhteyttä Yleen ja esitteli ideansa uudesta konseptista. Viikonlopun aikana Yle järjesteli asioita, ja näinpä saatiin jo noin viikossa toteutukseen kunnianhimoinen Kaikki kotona live.

Konseptin ideana on lähettää suorana lähetyksenä televisiosta ohjelmaa, jossa on hyvä meininki ja jossa esiintyy suomalaisia ykkösluokan muusikoita. Konsepti starttasi viikko sitten, ja tänään perjantaina ja huomenna lauantaina olisi uuden osan aika.

Yle ja Akun Tehdas ovat luonnollisestikin joutuneet näkemään valtavasti vaivaa saadakseen järjestettyä moisen livelähetyksen aikana, jolloin kokoontumisten kokoakin on jouduttu lain myötä rajoittamaan.

Kaikki kotona live nähdään YLE2:ssa tänään perjantaina 19.00–21.00 ja lauantaina 21.00–23.00. Esiintymässä nähdään ainakin Ellinoora, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani sekä Pate Mustajärvi.

Julkaistu 27.03.2020

Uusimmat

Suosittu seikkailusarja palaa ruutuun 35. kauden jaksoin – Yhdysvalloissa päättyi juuri 40. kausi Elokuvaviihdettä tarjolla nyt koko perheelle – vuoden 2017 Disney-piirretty tulee taas! X-Factorista tuttu räppäri-Sana Iltapululle: Tällä tavalla laihduin! Todellinen seikkailuelokuvien klassikko tulee taas – Stephen Sommersin ohjaus keräsi aikanaan massiiviset tuotot Vuoteen 1924 sijoittuvan elokuvan pääosassa nähdään ihastuttava Kirsten Dunst – eteläiselle Kalifornialle on keksitty hauska stuntti

Videot

Suosittu seikkailusarja palaa ruutuun 35. kauden jaksoin – Yhdysvalloissa päättyi juuri 40. kausi Elokuvaviihdettä tarjolla nyt koko perheelle – vuoden 2017 Disney-piirretty tulee taas! X-Factorista tuttu räppäri-Sana Iltapululle: Tällä tavalla laihduin! Todellinen seikkailuelokuvien klassikko tulee taas – Stephen Sommersin ohjaus keräsi aikanaan massiiviset tuotot Vuoteen 1924 sijoittuvan elokuvan pääosassa nähdään ihastuttava Kirsten Dunst – eteläiselle Kalifornialle on keksitty hauska stuntti Jasmine Tukiainen Iltapululle: Ryhdyin hoitajaksi koronan aikana!