Litratolkulla Hollywood-kermaa sisältävä vuoden 1992 elokuva nyt televisiossa – mukana muiden muassa Whoopi Goldberg

The Player – Pelimies (The Player) on Robert Altmanin ohjaama satiirinen elokuva.

Mitä oikein mahtaakaan tarkoittaa satiiri – tuo pirullinen sivistyssana? Kyseessä on tyylikeino, joka pyrkii ilkikurisesti kuvailemaan valittuja ihanteita ja tuomaan niistä esiin epäkohtia. The Player – Pelimies esimerkiksi ivailee aina yhtä kiehtovalle ja kummalliselle Hollywoodille – ja vieläpä useiden mielestä erityisen ansioituneesti!

Elokuvan tarina seuraa tuotantopäällikkö Griffin Milliä (Tim Robbins), joka alkaa yllättäen saada uhkauskirjeitä. Kirjeiden lähietäjää jäljittäessään pomomies tulee vahingossa tappaneeksi väärän henkilöön ja vieläpä rakastuu sen jälkeen tämän leskeen (Greta Sccacchi). Siinäpä sitä onkin sitten taas melkoinen soppa!

Vuonna 1992 ensi-iltaan saapunut The Player – Pelimies tehtiin 8 miljoonan dollarin budjetilla. Rahaa se tuotti takaisin 28,9 miljoonaa dollaria lipputuloina. Kenties kaikista parhaiten Hollywood-kritiikki puri kuitenkin kriitikoihin. Rotten Tomatoesissa 61 arvostelun jälkeen elokuvan hyväksyntäprosentti on peräti 98 % ja Metacriticissäkin arvosana on korkeat 86/100.

The Player – Pelimies esitetään Yle Teema & Fem -kanavalla perjantaina kello 21.00.

Julkaistu 28.05.2020

Uusimmat

Radiojuontaja Juha Perälä Iltapululle: Siirryin radiosta televisioon! Sex Tape Suomen Marja Kihlström: Parien avoimuus yllätti! Mentalisti Noora Karma iloitsee Iltapululle uudesta sarjastaan: Vielä en voi paljastaa! Tv-toimittaja Sanna Ukkola Iltapululle: Palaute voi olla julmaakin! Piia Koriseva Iltapululle: Ohjelmani on koronavapaa!

Videot