Luvassa brittiläistä komediaa vuodelta 2015 – katso trailerista maistiainen!

Absolutely Anything on Terry Jonesin ohjaama vuoden 2015 scifi-komedia.

Brittiläinen huumori iskee ainakin Iltapuluun yleensä todella kovaa. Tosin sitäkin voi olla hyvää ja huonoa, kuten voi myös amerikkalaista, suomalaista, mustaa, sarkastista ja pissakakkahuumoriakin. Yleisesti brittiläisen huumorin sanotaan kuitenkin perustuvan yllättävyyteen, kun taas amerikkalainen huumori perustuu arvattavuuteen.

Brittiläistä huumoria edustavaa Absolutely Anythingia tähdittävät useat tutut ja vähemmän tutut nimet – muun muassa Simon Pegg, Kate Beckinsale, Sanjeev Bhaskar ja Rob Riggle. Ääniroolissa puolestaan nähdään muun muassa hieman yllättäenkin sittemmin menehtynyt yhdysvaltalaisnäyttelijä Robin Williams.

Monty Pythonin faneille on luvassa todellista herkkua, sillä Absolutely Anything oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 1983 Monty Python – Elämän tarkoitus -elokuvan, kun koko Monty Pythonin edelleen elossa oleva kööri oli koolla.

Valitettavasti Absolutely Anything sai tähtitekijöistään huolimatta hyvin heikon kriittisen vastaanoton. Rotten Tomatoesissa myönteisiä arvioita oli 44 arvion joukosta ainoastaan 18 %, kun taas Metacriticissä keskiarvo osui kohtaan 31/100. IMDB:ssä puolestaan tyydyttiin 6,0 pisteeseen.

Ohjaaja Terry Jones kuoli vuoden 2020 tammikuussa 77-vuotiaana otsa-ohimolohkorappeumaan.

Absolutely Anything esitetään YLE TV2 -kanavalla maanantaina kello 21.00.

Julkaistu 23.03.2020

Uusimmat

Ulkomaillekin vietävä kotimainen rikosdraamasarja jatkuu nyt uusin jaksoin – pääosissa Pihla Viitala ja Lauri Tilkanen Uusi rikossarja alkaa sunnuntai-illoissa – täältä tulee Rolf Larsen! Tarjolla nyt uunituore psykologinen minisarja – esitettiin kotimaassaankin vasta helmikuussa! Suositun Jurassic Park -sarjan neljäs osa nyt eetterissä – uuden elokuvan ensi-iltakin on jo tiedossa! Maailman suosituin visailusarja palaa jälleen – joko se pääpotti viimein menisi jakoon?

Videot

Ulkomaillekin vietävä kotimainen rikosdraamasarja jatkuu nyt uusin jaksoin – pääosissa Pihla Viitala ja Lauri Tilkanen Uusi rikossarja alkaa sunnuntai-illoissa – täältä tulee Rolf Larsen! Tarjolla nyt uunituore psykologinen minisarja – esitettiin kotimaassaankin vasta helmikuussa! Suositun Jurassic Park -sarjan neljäs osa nyt eetterissä – uuden elokuvan ensi-iltakin on jo tiedossa! Maailman suosituin visailusarja palaa jälleen – joko se pääpotti viimein menisi jakoon? Suomen tv-ensi-illassa vuoden 2017 animoitu supersankarikomedia – pääosaäänenä koomikko Kevin Hart!