Muutama vuosi sitten vuolaasti ylistetty eeppinen toimintaelokuva tulee taas – pääosissa Tom Hardy ja Charlize Theron

Mad Max – Fury Road on George Millerin ohjaama näyttävä toimintaelokuva.

Mad Max on elokuva-alankin mittakaavassa kovin mielenkiintoinen tapaus. Brändi sai itse asiassa alkunsa jo vuonna 1979, kun ensimmäinen Mad Max -elokuva saapui ensi-iltaan. Tuolloin "Mad" Max Rockatanskyn roolissa heilui nykyistä paljon nuorempi Mel Gibson.

Vuoden 1979 Max Max sai 80-luvulla kaksi jatko-osaa: Mad Max 2 – asfalttisoturin (1981) sekä Mad Max – ukkosmyrskyn (1985). Omalla tavallaan erikoista on, että niin nämä kolme vanhaa Max Maxia kuin vuoden 2015 Mad Max – Fury Roadinkin ohjasi sama australialainen herrasmies nimeltään George Miller. Siinäpä on hepulla ollut melkoiset 36 vuotta saman hahmon parissa!

Max Max – Fury Roadissa Maxin roolissa nähdään Tom Hardy ja hänen aisaparinaan toimii salaperäinen Furiosa (Charlize Theron). Yhdessä hahmot pakenevat kulttijohtajaa (Hugh Keays-Byrne) ja hänen armeijaansa.

Valtavalla, arviolta 150–185 miljoonan dollarin budjetilla tuotettu elokuva tunnetaan ennen kaikkea näyttävistä taisteluistaan ja efekteistään.

Mad Max – Fury Road esitetään Subilla perjantaina kello 21.00 ja muutama päivä myöhemmin tiistaina kello 22.40.

Julkaistu 22.05.2020

Uusimmat

Muistatteko vielä Suomen ensimmäisen transmalli Elena Vikströmin? Tältä hän näyttää nyt! Hymy palasi Martina Aitolehden kasvoille: Katso kuva! Suosittu seikkailusarja palaa ruutuun 35. kauden jaksoin – Yhdysvalloissa päättyi juuri 40. kausi Elokuvaviihdettä tarjolla nyt koko perheelle – vuoden 2017 Disney-piirretty tulee taas! X-Factorista tuttu räppäri-Sana Iltapululle: Tällä tavalla laihduin!

Videot

Muistatteko vielä Suomen ensimmäisen transmalli Elena Vikströmin? Tältä hän näyttää nyt! Hymy palasi Martina Aitolehden kasvoille: Katso kuva! Suosittu seikkailusarja palaa ruutuun 35. kauden jaksoin – Yhdysvalloissa päättyi juuri 40. kausi Elokuvaviihdettä tarjolla nyt koko perheelle – vuoden 2017 Disney-piirretty tulee taas! X-Factorista tuttu räppäri-Sana Iltapululle: Tällä tavalla laihduin! Todellinen seikkailuelokuvien klassikko tulee taas – Stephen Sommersin ohjaus keräsi aikanaan massiiviset tuotot