Nyt luvassa hyytävä vuoden 2010 trilleri – ohjaajana legendaarinen Martin Scorsese ja pääosassa Leonardo DiCaprio!

Suljettu saari (Shutter Island) perustuu samannimiseen romaaniin vuodelta 2004.

Dennis Lehane ei suomalaisittain ole mikään kovinkaan tuttu kirjailija. Siitä huolimatta tämän bostonilaisen vuonna 1965 syntyneen herrasmiehen teoksista on tehty muutamakin varsin tunnettu Hollywood-elokuva. Tämän uutisen aiheena on tietystikin Suljettu saari, mutta muita miehen aivoituksista syntyneitä leffoja ovat olleet Clint Eastwoodin ohjaama Menneisyyden ote sekä Ben Affleckin ohjaama Gone Baby Gone.

Suljetussa saaressa keskitytään vuoteen 1952, jolloin kaksi yhdysvaltalaista tutkijaa matkustaa saarella sijaitsevaan vankimielisairaalaan selvittämään vaarallisen potilaan katoamista. Tutkijoina nähdään kultapoika Leonardo DiCaprio sekä Mark Ruffalo. Muita merkittäviä rooleja tekevät esimerkiksi Ben Kingsley, Max von Sydow ja Michelle Williams.

Muun muassa Mafiaveljistä, Taksikuskista ja Lentäjästä tunnetun Martin Scorcesen ohjaama elokuva ei onnistunut saavuttamaan menestyksellään samanlaista kirkasta kärkeä kuin monet edeltäjänsä. Silti Suljetun saaren arvosana IMDB:ssä on kunnioitettavat 8,1 pistettä.

Suljettu saari nähdään FOX-kanavalla lauantaina kello 22.00. Uusinnat esitetään keskiviikon ja torstain välisenä yönä kello 2.35 sekä sen jälkeen vielä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 1.35.

Julkaistu 28.03.2020

Uusimmat

Radiojuontaja Juha Perälä Iltapululle: Siirryin radiosta televisioon! Sex Tape Suomen Marja Kihlström: Parien avoimuus yllätti! Mentalisti Noora Karma iloitsee Iltapululle uudesta sarjastaan: Vielä en voi paljastaa! Tv-toimittaja Sanna Ukkola Iltapululle: Palaute voi olla julmaakin! Piia Koriseva Iltapululle: Ohjelmani on koronavapaa!

Videot