Nyt on herkkua tarjolla! – Rautainen supersankarikaksikko kohtaa 2016 vuoden leffassa!

Batman v Superman: Dawn of Justice on Hollywood-toimintaa isolla T:llä!

Supersankarielokuvat ovat tämän päivän juttu. Kenties kaikkien aikojen parhaimpia ovat kuitenkin Christopher Nolanin suositut Batman-elokuvat Batman Begins, Yön Ritari ja Yön Ritarin paluu. Tämän trilogian jälkeen Lepakkomies on pitänyt pientä paussia, mutta Bättis-nälkäiset pääsivät silti vuonna 2016 tyydyttämään halujaan Batman v Superman: Dawn of Justicen parissa.

Teräsmiehen ja Batmanin kaksintaistelua seuraava elokuva tehtiin valtavalla 250–300 miljoonan dollarin budjetilla. Roppakaupalla rahaa upposi epäilemättä sekä erikoistehosteisiin että isojen tähtien palkkapusseihin. Päärooleissa elokuvassa nähdään Ben Affleck (Batman) ja Henry Cavill (Teräsmies), minkä lisäksi myös esimerkiksi Jesse Eisenberg, Gal Gadot ja Laurence Fisburne heiluvat ruudulla. Ohjaaja puolestaan toimii Zack Snyder ja musiikista vastaa Junkie XL:n ohella jo mainittuihin Batman-elokuviinkin musiikkia säveltänyt Hans Zimmer. Siinäpä tähtikimaraa kerrakseen!

Batman v Superman: Dawn of Justice tuotti lippuluukulla yli 870 miljoonaa dollaria. Nyt elokuvan pääsee katsomaan Subilla lauantaina kello 21.00 ja uudestaan vielä torstain ja perjantain välisenä yönä kello 0.40.

Julkaistu 12.06.2020

Uusimmat

Radiojuontaja Juha Perälä Iltapululle: Siirryin radiosta televisioon! Sex Tape Suomen Marja Kihlström: Parien avoimuus yllätti! Mentalisti Noora Karma iloitsee Iltapululle uudesta sarjastaan: Vielä en voi paljastaa! Tv-toimittaja Sanna Ukkola Iltapululle: Palaute voi olla julmaakin! Piia Koriseva Iltapululle: Ohjelmani on koronavapaa!

Videot