Oletko koskaan katsonut slovakialaisia elokuvia? – Nyt siihen tarjoutuu mahdollisuus kiinnostavan vuoden 2018 draaman muodossa!

Tulkki (The Interpreter, Tlmočník) on Martin Šulíkin ohjaama draamaelokuva.

Vuonna 2005 Nicole Kidman tähditti yhdysvaltalaista poliittista trilleriä nimeltään Tulkki (The Interpreter). Tällä kertaa luvassa on hyvin erilainen, joskin samanniminen elokuva.

Slovakialainen Tulkki-elokuva kertoo tarinan eläköityneestä 70-vuotiaasta Georgista, joka asuu Itävallassa, Wienissä. Georg tapaa Ali-nimisen 80-vuotiaan tulkin, ja yhdessä nestorit lähtevät matkalle halki Slovakian etsimään natsisotilasta, joka tappoi Alin vanhemmat. Ali käyttää matkalla tulkin taitojaan ja ottaa mukaansa myös aseen.

Tulkki sai mitä ilmeisimmin kotimaassaan Slovakissa hyvän vastaanoton, sillä elokuva lähetettiin maan ehdokkaana Oscar-gaalaan parhaan kansainvälisen elokuvan sarjaan. Elokuva ei kuitenkaan lopulta päässyt Oscar-toimikunnan niin sanotulle shortlistille varsinaiseksi Oscar-ehdokkaaksi.

Slovakialaiselokuva tehtiin noin 110 000 dollarin budjetilla, ja se kääri sisään maailmanlaajuisesti ilmeisesti noin 130 000 dollaria. Mikään valtava taloudellinen menestys ei siis ollut kyseessä. IMDB:ssä arvosteluja on tullut 368 kappaletta keskiarvolla 6,7.

Tulkki esitetään Yle Teema & Femillä keskiviikkona kello 22.15.

 

Julkaistu 13.05.2020

Uusimmat

Radiojuontaja Juha Perälä Iltapululle: Siirryin radiosta televisioon! Sex Tape Suomen Marja Kihlström: Parien avoimuus yllätti! Mentalisti Noora Karma iloitsee Iltapululle uudesta sarjastaan: Vielä en voi paljastaa! Tv-toimittaja Sanna Ukkola Iltapululle: Palaute voi olla julmaakin! Piia Koriseva Iltapululle: Ohjelmani on koronavapaa!

Videot