Rääväsuukokin tuorein sarja koukuttaa katsojansa – mutta viihteellä on ollut Yhdysvalloissa raaka hintansa

Gordon Ramsayn taas televisiossa – kiivaat kokkiohjelmat ovat vaatineet Yhdysvalloissa välillisesti jopa ihmishenkiä.

Brittikokki Gordon Ramsay on toiminut tv-tähtenä jo vuodesta 1998. Rankasta kiroilustaan ja hyökkäävästä tyylistään tunnettu törkyturpa on esiintynyt lukuisissa kokkiohjelmissa aina MasterCheffistä ja Hell's Kitchenistä Kurjat kuppilat -sarjaan.

Ramsayn ankara tapa puhutella muita kokkeja on saanut myös kritiikkiä osakseen. Jokaisessa edellä mainitussa Ramsayn sarjassa on nimittäin sattunut ainakin yksi itsemurhatapaus. MasterCheffissä kilpaillut Joshua Marks ja Hell's Kitchenissä suuresta rahapotista taistellut Rachel Brown päätyivät molemmat ampumaan itseään päähän.

Kurjat kuppilat on sarjana vielä enemmän Ramsayn projekti, sillä tuomarina olon sijasta mies kiertelee konkurssin partaalla olevia ravintoloita ja yrittää laittaa niitä kuntoon. Vuonna 2007 Ramsay sanoi New Jerseyssä työskennelleelle Joseph Cerniglialle, että “jollei hän käännä ravintolansa suuntaa, päätyy hänen yrityksensä uimaan alas Hudson River -jokeen”. Vuonna 2010 Cerniglia kuoli hypättyään korkealta sillalta samaiseen jokeen ja täten kuolemaansa.

Ramsayn tuoreessa vuoden 2018 sarjassa paineet ovat entistä kovemmat, sillä sarjan nimi on Gordon Ramsay: Kuppilat kuntoon 24 tunnissa. Jaksoja esitetään HERO-kanavalla joka päivä kello 16.15.

Julkaistu 16.01.2020

Uusimmat

90-luvun lopun klassikossa nähdään nuori ja komea Mark Wahlberg pornotähden roolissa – katso traileri Vuoden 1997 Bruce Willis -klassikko tulee taas – tiesitkö, että elokuvaa kuvattiin myös Suomessa? Renny Harlinin mielipiteitä jakanut klassikko vie katsojansa kylmiin vesiin – pääosissa muun muassa Saffron Burrows ja Samuel L. Jackson Martin Scorsesen legendaarinen mafiaelokuva nähdään taas – pääosassa Robert De Niro Tsekkasitko vastikään Medusan verkko -trilogian? – Nyt luvassa olisi sarjan viides ja viimeinen osa
90-luvun lopun klassikossa nähdään nuori ja komea Mark Wahlberg pornotähden roolissa – katso traileri Vuoden 1997 Bruce Willis -klassikko tulee taas – tiesitkö, että elokuvaa kuvattiin myös Suomessa? Renny Harlinin mielipiteitä jakanut klassikko vie katsojansa kylmiin vesiin – pääosissa muun muassa Saffron Burrows ja Samuel L. Jackson Martin Scorsesen legendaarinen mafiaelokuva nähdään taas – pääosassa Robert De Niro Tsekkasitko vastikään Medusan verkko -trilogian? – Nyt luvassa olisi sarjan viides ja viimeinen osa Suosikkiviihdeohjelma palaa uudella kaudella ja uuteen esitysaikaan – kirjailija Kari Hotakainen pääsee taas naurattamaan kansaa