Tangomarkkinoiden ystäville luvassa nyt oma ohjelmansa – viisiosaisessa sarjassa nähdään tukku kuninkaallisia

Tangomarkkinat on Suomessa kova juttu. Nyt luvassa on dokumenttisarja kisan ystäville.

Seinäjoen Tangomarkkinat on ollut jo vuosikausia yksi Suomen kaikista suurimmista kesän tapahtumista. Sen lisäksi, että markkinat televisioidaan vuosittain, ne myös keräävät paikan päälle valtavasti kävijöitä. Joka vuosi tapahtuma-alueelle nimittäin raahautuu peräti yli 100 000 tangon ystävää ja muita kiinnostuneita.

Järjestyksessään ensimmäiset Tangomarkkinat järjestettiin vuonna 1985. Kahtena ensimmäisenä vuonna valittiin ainoastaan tangokuningas, mutta vuodesta 1987 alkaen on valittu myös kuningatar – mitä nyt vuosina 2009–2012 valittiin ainoastaan jompikumpi. Hallitsevat kuninkaalliset tällä hetkellä ovat vuonna valitut 2019 Johannes Vatjus ja Pirita Niemenmaa.

Nyt tangokuninkaalliset saavat ensimmäistä kertaa oman dokumenttisarjansa, joka on kuvattu vuoden 2019 kesäkuussa Kuortaneen Urheiluopistolla. Siellä kuninkaalliset viettivät aikaa yhdessä esimerkiksi erinäisten urheiluaktiviteettien parissa. Luvassa on ilmeisesti hieman Vain elämää -tyylistä meininkiä ja muistelua.

Kuninkaalliset kimpassa -sarjaa esitetään AlfaTV:llä tiistaisin kello 21.00 alkaen. Ensimmäisessä jaksossa kisaillaan fatbike-pyörillä.

Sarjassa on mukana valtavasti tuttuja nimiä vuosien varrelta. Tangomarkkinoiden sivuilta napattu lista mainitsee seuraavat henkilöt: Saana Sassali, Jarno Kokko, Aino Niemi, Marco Lundberg, Aki Samuli, Maria Tyyster, Heidi Pakarinen, Pekka Mikkola, Marko Maunuksela, Jukka Hallikainen, Jenna Bågeberg, Marko Lämsä, Saska Helmikallio, Tommi Soidinmäki, Johanna Debreczeni, Johanna Pakonen, Mira Sunnari, Taina Kokkonen, Petri Hervanto, Matti Korkiala, Tiina Räsänen, Kaija Pohjola, Jaska Mäkynen, Arja Koriseva ja Teuvo Oinas.

Julkaistu 17.03.2020

Uusimmat

Radiojuontaja Juha Perälä Iltapululle: Siirryin radiosta televisioon! Sex Tape Suomen Marja Kihlström: Parien avoimuus yllätti! Mentalisti Noora Karma iloitsee Iltapululle uudesta sarjastaan: Vielä en voi paljastaa! Tv-toimittaja Sanna Ukkola Iltapululle: Palaute voi olla julmaakin! Piia Koriseva Iltapululle: Ohjelmani on koronavapaa!

Videot