Tarjolla tositapahtumiin perustuvaa amerikkalaista vuoden 2015 dokudraamaa – elokuvassa selvitetään George W. Bushin taustoja

Truthin ohjasi vuonna 2015 James Vanderbilt.

George W. Bush – samoin kuin oikeastaan kaikki viimeaikaiset yhdysvaltalaiset presidentit – oli melkoinen persoona. Kun johtaa maailman kaikista vaikutusvaltaisinta valtiota, niin naama tulee kaiketi vääjäämättäkin tutuksi lehtien etusivuilta.

Truth on tositapahtumiin perustuva draama toimittaja Mary Mapesista (Cate Blanchet), joka yritti tiiminsä kanssa penkoa tietoja Bushin armeija-ajoista ennen vuoden 2004 vaaleja. Elokuvan arvosana IMDBssä on 6,8.

Truthin pääset näkemään Herolta torstaina kello 21.00 tai sitten pitkin viikkoa sen jälkeen. Traileri tulee tässä: 

Julkaistu 05.03.2020

Uusimmat

X-Factorista tuttu räppäri-Sana Iltapululle: Tällä tavalla laihduin! Todellinen seikkailuelokuvien klassikko tulee taas – Stephen Sommersin ohjaus keräsi aikanaan massiiviset tuotot Vuoteen 1924 sijoittuvan elokuvan pääosassa nähdään ihastuttava Kirsten Dunst – eteläiselle Kalifornialle on keksitty hauska stuntti Jasmine Tukiainen Iltapululle: Ryhdyin hoitajaksi koronan aikana! Amerikkalaisessa vuoden 2014 scifi-trillerissä on pääosassa Hollywood-suosikki Johnny Depp – katso traileri!

Videot

X-Factorista tuttu räppäri-Sana Iltapululle: Tällä tavalla laihduin! Todellinen seikkailuelokuvien klassikko tulee taas – Stephen Sommersin ohjaus keräsi aikanaan massiiviset tuotot Vuoteen 1924 sijoittuvan elokuvan pääosassa nähdään ihastuttava Kirsten Dunst – eteläiselle Kalifornialle on keksitty hauska stuntti Jasmine Tukiainen Iltapululle: Ryhdyin hoitajaksi koronan aikana! Amerikkalaisessa vuoden 2014 scifi-trillerissä on pääosassa Hollywood-suosikki Johnny Depp – katso traileri! Suosittu draamasarja saavuttaa päätöksensä – kuudes ja viimein kausi esitetään nyt televisiossa