Televisiossa nyt vuoden 2017 toimintatrilleri – pääosissa erikoinen parivaljakkko Jackie Chan ja Pierce Brosnan!

Todella erikoisesti nimetty Kiinalainen (The Foreigner) on Martin Cambellin ohjaama jännäri.

Hollywoodissa näyttelee valtavasti suosittuja näyttelijöitä, joista kaikilla on omat tyypilliset elokuva-genrensä ja tähtihetkensä. Melko harvoin pakkaa kuitenkaan sekoitetetaan kunnolla siten kuin on käynyt Kiinalainen-elokuvan kanssa.

Irlantilainen Pierce Brosnan tunnetaan eritoten James Bondina mutta myös monista draamoistaan ja leppoisista komedioistaan, joissa hän pääsee valloittamaan charmillaan. Hong Kongista kotoisin oleva Jackie Chan puolestaan on etenkin toimintaelokuvien ja hutkintapotkintaelokuvien ehdottomia kiintotähtiä.

Kiinalainen on toimintajännäri, jossa Jackie Channin näyttelemä Ngoc Minh Quan on nykyinen lontoolainen ravintoloitsija ja entinen erikoisjoukkojen sotilas. Elokuvassa Quan lähtee jäljittämään tyttärensä kuolemasta vastuussa olevia irlantilaisia radikaaleja. Matkallaan hän kohtaa irlantilaisen poliitikon Liam Hennessyn (Pierce Brosnan), joka väittää olevansa täysin tietämätön asiasta.

Kiinalais-yhdysvaltalais-brittiläinen elokuvaproduktio keräsi maailmanlaajuisesti yli sata miljoonaa dollaria tekijöilleen, vaikka kriitikot eivät pitäneetkään sitä mitenkään valtavan onnistuneena. Elokuvan IMDB-arvosana on 7,0.

Kiinalainen esitetään YLE TV2:lla sunnuntaina kello 21.00.

Julkaistu 22.03.2020

Uusimmat

Radiojuontaja Juha Perälä Iltapululle: Siirryin radiosta televisioon! Sex Tape Suomen Marja Kihlström: Parien avoimuus yllätti! Mentalisti Noora Karma iloitsee Iltapululle uudesta sarjastaan: Vielä en voi paljastaa! Tv-toimittaja Sanna Ukkola Iltapululle: Palaute voi olla julmaakin! Piia Koriseva Iltapululle: Ohjelmani on koronavapaa!

Videot