Todellinen lehmipoikaklassikko tulee taas – Dustin Hoffmanin tähdittämä elokuva sai kolme Oscaria ja oli jymymenestys

Keskiyön cowboy saapui ensi-iltaan vuonna 1969.

Vuosi 1969 on laajalti tunnettu ainakin kahdesta asiasta. Ensinnäkin siitä, että vuosiluvun perässä on pahamaineinen luku 69, sekä sitten siitä, että silloin Yhdysvallat laskeutui ensimmäistä kertaa kuuhun. Tämä jälkimmäinen siis ainakin jos NASA:a n uskominen, mutta tämä nyt on sitten keskustelu muulle ajalle...

Vuonna 1969 myös Keskiyön cowboy (Midnight Cowboy) saapui elokuvateattereihin. Kyseessä oli John Schlesinger -nimisen brittiläismiehen ensimmäinen Hollywood-elokuva, joka vieläpä pääsi saman tien nauttimaan valtavaa menestystä niin kriittisesti kuin lippuluukulllakin.

Elokuva sai Yhdysvalloissa aikanaan ikärajaluokitukseksi X:n, mikä tarkoitti elokuvan soveltuvan ainoastaan aikuisille. Nykyisinhän lähinnä aikuiseen makuun olevat elokuvat saavat täkäläisessä systeemissä R:n, joka on – toisin kuin X – kotimaista K-18-leimaa hieman sallivampi. Samalla Keskiyön cowboy oli silloisessa maailmassa ainoa X-ikärajaluokituksen saanut elokuva, joka onnistui pokkaamaan parhaan elokuvan Oscar-palkinnon. Lisäksi Oscarit-pystit tulivat parhaasta ohjauksesta ja sovitetusta käsikirjoituksesta. Schlesinger teki elokuvan James Leo Herlihyn vuoden 1965 romaanin pohjalta.

Keskiyön cowboyssa seurataan, kuinka teksasilainen rattopoika (Jon Voight) ystävystyy newyorkilaisen laitapuolen kulkijan (Dustin Hoffman) kanssa.

Elokuva esitetään Yle Teema & Femillä vappupäivänä kello 21.00.

Julkaistu 01.05.2020

Uusimmat

Jasmine Tukiainen Iltapululle: Ryhdyin hoitajaksi koronan aikana! Amerikkalaisessa vuoden 2014 scifi-trillerissä on pääosassa Hollywood-suosikki Johnny Depp – katso traileri! Suosittu draamasarja saavuttaa päätöksensä – kuudes ja viimein kausi esitetään nyt televisiossa TV-selvänäkijä Stiina Sahari Iltapululle: Näin sujuu selvänäkeminen TV:ssä! Piinaavan herkullinen klassikkotrilleri vuodelta 1997 pamahtaa taas eetteriin – pääosassa aina yhtä viehättävä Michael Douglas!

Videot

Jasmine Tukiainen Iltapululle: Ryhdyin hoitajaksi koronan aikana! Amerikkalaisessa vuoden 2014 scifi-trillerissä on pääosassa Hollywood-suosikki Johnny Depp – katso traileri! Suosittu draamasarja saavuttaa päätöksensä – kuudes ja viimein kausi esitetään nyt televisiossa TV-selvänäkijä Stiina Sahari Iltapululle: Näin sujuu selvänäkeminen TV:ssä! Piinaavan herkullinen klassikkotrilleri vuodelta 1997 pamahtaa taas eetteriin – pääosassa aina yhtä viehättävä Michael Douglas! 1800-luvun puukkojunkkarit rellestävät kotimaisessa ison budjetin leffassa! – Suurissa rooleissa muun muassa juuri erostaan ilmoittanut suosikkipariskunta