TV-ensi-illassa palkitun Daniel Day-Lewisin viimeiseksi jäänyt elokuva vuodelta 2017 – sijoittuu 1950-luvun Lontooseen

Phantom Thread on yhdysvaltalainen draamaelokuva.

Daniel Day-Lewis ei ehkä nimenä soita kovinkaan paljon suomalaisia kelloja. Maailmanlaajuisesti kyseessä on kuitenkin erittäin menestyksekäs englantilainen herrasmies, jota on jopa tituleerattu yhdeksi elokuvataiteen parhaimmista näyttelijöistä. Puoltavia tekijöitä tälle väitteelle ovat esimerkiksi kolme parhaan näyttelijän Oscar-palkintoa ja kaksi Golden Globe -pystiä. Vuoden 2014 kesäkuussa Day-Lewis myös aateloitiin.

Day-Lewisin merkittävimmät roolit olivat elokuvissa Minun elämäni, There Will Be Blood, Lincoln, Plainview ja Gangs of New York. Vuoden 2017 Phantom Thread puolestaan jäi Day-Lewisin viimeiseksi, sillä tänä päivänä 62-vuotias mies kertoi roolin jälkeen jäävänsä eläkkeelle.

Phantom Threadissa menestysnäyttelijä näyttelee Peynold Woodcockia, joka on 1950-luvun Englannin arvostetuimpia muotimiehiä. Elokuvassa Woodcock ihastuu tarjoilijattareen, josta tulee hänen mannekiininsa ja muusansa.

Kriitikot ottivat Phantom Threadin aikanaan avosylein vastaan. 331 kriitikosta 92 prosenttia jätti elokuvalle myönteisen arvion Rotten Tomatoes -palvelussa. Elokuvaa ylistettiin muun muassa näyttelystä, käsikirjoituksesta, ohjauksesta, musiikista, asustuksesta ja tuotantoarvoista.

Phantom Thread esitetään TV5:llä sunnuntaina kello 21.00 ja tiistaina kello 23.05. FRII-kanavalla elokuva uusitaan ensi lauantaina kello 22.50.

Julkaistu 26.04.2020

Uusimmat

Jasmine Tukiainen Iltapululle: Ryhdyin hoitajaksi koronan aikana! Amerikkalaisessa vuoden 2014 scifi-trillerissä on pääosassa Hollywood-suosikki Johnny Depp – katso traileri! Suosittu draamasarja saavuttaa päätöksensä – kuudes ja viimein kausi esitetään nyt televisiossa TV-selvänäkijä Stiina Sahari Iltapululle: Näin sujuu selvänäkeminen TV:ssä! Piinaavan herkullinen klassikkotrilleri vuodelta 1997 pamahtaa taas eetteriin – pääosassa aina yhtä viehättävä Michael Douglas!

Videot

Jasmine Tukiainen Iltapululle: Ryhdyin hoitajaksi koronan aikana! Amerikkalaisessa vuoden 2014 scifi-trillerissä on pääosassa Hollywood-suosikki Johnny Depp – katso traileri! Suosittu draamasarja saavuttaa päätöksensä – kuudes ja viimein kausi esitetään nyt televisiossa TV-selvänäkijä Stiina Sahari Iltapululle: Näin sujuu selvänäkeminen TV:ssä! Piinaavan herkullinen klassikkotrilleri vuodelta 1997 pamahtaa taas eetteriin – pääosassa aina yhtä viehättävä Michael Douglas! 1800-luvun puukkojunkkarit rellestävät kotimaisessa ison budjetin leffassa! – Suurissa rooleissa muun muassa juuri erostaan ilmoittanut suosikkipariskunta