Uusi mustan huumorin amerikkalaissarja alkaa – Yhdysvalloissakin nähtiin ensimmäiset jaksot vasta elokuussa 2019

Why Women Killin ensimmäisellä kaudella nähdään kymmenen jaksoa.

Why Women Killin ensimmäisellä kaudella nähdään kymmenen jaksoa.

Niin sanottu Netflix-aikakausi on tuonut mukanaan paljon myönteisiä asioita. Iltapulu muistaa ajan, kun uusia sarjoja ja tuoreita kausia saatiin odottaa Suomeen vuosikausia. Nykyisin eletään kuitenkin suoratoistopalveluiden myötä aikaa, jolloin tuotantofirmoilla ja levittäjilläkin on terveellinen paine tuoda tuotoksensa jo nopeasti loppukäyttäjien katseltavaksi.

Synkästi nimetyn Why Women Killin ensimmäinen jakso esitettiin sarjan kotimaassa Yhdysvalloissa 15.8.2019, joten ei ole mennyt kuin rapiat 8 kuukautta, kun ohjelma jo saadaan härmäläisten ihmeteltäväksi. Kyseessä on mustan huumorin komediasarja, jossa hypitään vuosikymmeniltä toisille katselemaan, kuinka kolmen eri naisen aviomiehet päättävät päivänsä. Näitä kolmea eri aikakauden naista yhdistää asuminen samassa losangelesilaisessa kartanossa. Tarinat sijoittuvat vuosiin 1963, 1984 ja 2019.

Vaimoja uutuussarjassa esittävät Ginnifer Goodwin, Lucy Liu ja Kirby Howell-Baptiste ja miehiä Sam Jaeger, Jack Davenport ja Reid Scott. Ohjelma on saanut IMDB:ssä 6171 arvion jälkeen keskiarvon 8,3.

Why Women Killin ensimmäiset kaksi jaksoa esitetään FOXilla maanantaina 20.00–22.00.

Julkaistu 30.03.2020

Uusimmat

Radiojuontaja Juha Perälä Iltapululle: Siirryin radiosta televisioon! Sex Tape Suomen Marja Kihlström: Parien avoimuus yllätti! Mentalisti Noora Karma iloitsee Iltapululle uudesta sarjastaan: Vielä en voi paljastaa! Tv-toimittaja Sanna Ukkola Iltapululle: Palaute voi olla julmaakin! Piia Koriseva Iltapululle: Ohjelmani on koronavapaa!

Videot