Valtava musiikin megatapahtuma esitetään Suomessa sekä suorana että koosteena – mukana hurja nippu pop-taivaan tähtiä

Lady Gagan ideoima One World: Together tulee olemaan melkoinen sensaatio.

Monilla ihmisillä tänä päivänä on tylsää. Sinun ja minun lisäksi tämä pätee myös maailman silmää tekeviin multimiljonääreihin. Kukaan meistä ei ole säästynyt koronan kiroilta, vaan kaikilla on enemmän tai vähemmän kurja ja rajoitettu olo. Vapaus on kaiketi yksi niistä asioista, joita osaa arvostaa vasta kun ne menettää.

Tänä vaikeana aikana popin kuningatar Lady Gaga on ryhtynyt toimiin ja päättänyt järjestää maailmalla suorana esitettävän musiikkispektaakkelin. Hashtagilla #TogetherAtHome kulkevassa tapahtumassa tehdään kunniaa muun muassa Donald Trumpin parjaamalle World Health Organization -järjestölle.

Tähtiä tapahtumassa esiintyy useita kymmeniä. Suomalaisittain tunnettuja ovat muun muassa Adam Lambert, Alicia Keys, Andrea Bocelli, Celine Dion, Ellen Degeneres, Jack Black, Jennifer Loper, Jennifer Hudsson, Keith Urban, Michael Bublé, Paul McCartney, Steview Wonder, Taylor Swift, The Killer, Usher sekä useat muut. Yhteistyöpartnereina tapahtumalla toimivat muun muassa juomajätit Coca-Cola ja Pepsi sekä Vodafone ja IBM.

Kaksituntinen tapahtuma esitetään suorana Yle Areenassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 03–05. Jälkilähetys Yle TV2:lla puolestaan tulee inhimillisempään aikaan sunnuntaina kello 19–21.

Julkaistu 18.04.2020

Uusimmat

Radiojuontaja Juha Perälä Iltapululle: Siirryin radiosta televisioon! Sex Tape Suomen Marja Kihlström: Parien avoimuus yllätti! Mentalisti Noora Karma iloitsee Iltapululle uudesta sarjastaan: Vielä en voi paljastaa! Tv-toimittaja Sanna Ukkola Iltapululle: Palaute voi olla julmaakin! Piia Koriseva Iltapululle: Ohjelmani on koronavapaa!

Videot