Viides ja viimeisin osa suositusta merirosvosarjasta tulee taas televisiosta – ensi-ilta oli vuonna 2017!

Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge esitetään sunnuntaina Nelosella.

Pirates of the Caribbean on elokuvasarja, jonka jokainen meistä varmasti tuntee ainakin etäisesti. Ensimmäinen näistä Disneyn seikkailuelokuvista julkaistiin jo vuonna 2003, jolloin ihmeteltiin mustan helmen kirousta. Tässä elokuvassa, samoin kuin kaikissa muissakin, nähtiin pääosassa komea Johnny Depp merirosvokapteeni Jack Sparrow'n roolissa. Sen sijaan niin sanotut pääkonnat ovat vaihtuneet elokuvissa tiuhaan tahtiin. Kukapa voisi unohtaa esimerkiksi sellaisia nimiä kuin Hector Barbossa, Davy Jones, Cutler Beckett ja Mustaparta?

Viidennessä ja toistaiseksi viimeisimmässä Pirates of the Caribbean -elokuvassa pahiksena nähdään elokuvan nimen mukaisesti Armando Salazar -niminen kauhistus kolmikärkineen. Elokuvan ohjasivat norjalaiset Joachim Ronnins ja Espen Sandberg.

Budjetti merirosvoelokuvalle oli mittava – arvioiden mukaan 230–320 miljoonan dollarin haarukassa. Lipputuloja puolestaan pamahti tiskiin lähes 800 miljoonaa.

Vaikka Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge onkin toistaiseksi viimeisin elokuva sarjassa, on tänä vuonna väläytelty suunnitelmia kuudennenkin osan tekemisestä.

Elokuva esitetään Nelosella sunnuntaina kello 21.00.

Julkaistu 17.05.2020

Uusimmat

Jasmine Tukiainen Iltapululle: Ryhdyin hoitajaksi koronan aikana! Amerikkalaisessa vuoden 2014 scifi-trillerissä on pääosassa Hollywood-suosikki Johnny Depp – katso traileri! Suosittu draamasarja saavuttaa päätöksensä – kuudes ja viimein kausi esitetään nyt televisiossa TV-selvänäkijä Stiina Sahari Iltapululle: Näin sujuu selvänäkeminen TV:ssä! Piinaavan herkullinen klassikkotrilleri vuodelta 1997 pamahtaa taas eetteriin – pääosassa aina yhtä viehättävä Michael Douglas!

Videot

Jasmine Tukiainen Iltapululle: Ryhdyin hoitajaksi koronan aikana! Amerikkalaisessa vuoden 2014 scifi-trillerissä on pääosassa Hollywood-suosikki Johnny Depp – katso traileri! Suosittu draamasarja saavuttaa päätöksensä – kuudes ja viimein kausi esitetään nyt televisiossa TV-selvänäkijä Stiina Sahari Iltapululle: Näin sujuu selvänäkeminen TV:ssä! Piinaavan herkullinen klassikkotrilleri vuodelta 1997 pamahtaa taas eetteriin – pääosassa aina yhtä viehättävä Michael Douglas! 1800-luvun puukkojunkkarit rellestävät kotimaisessa ison budjetin leffassa! – Suurissa rooleissa muun muassa juuri erostaan ilmoittanut suosikkipariskunta