Virpomaan ei nyt oikein pääse, mutta teemaan sopivaa lastenelokuvaa olisi luvassa – suomeksi dubattuna ja kivalla pupuhahmolla!

Hop on yhdysvaltalainen vuoden 2011 komedia.

Pääsiäinen on monille suomalaisille tärkeä juhla paitsi uskonnollisista syistä, myös muiden erinäisten perinteiden takia. Tänä aikana monelle meille esimerkiksi maistuvat suklaamunat, jotka muuten saattaa kaupassa tulla skipattua ilman sen suurempaa ajatusta.

Koronaviruksen ja eristäytymisen aikakaudella parikin traditiota kärsii. Kirkoissa ei massatapaamisia järjestetä, eikä lastenkaan sovi kierrellä ovelta ovelle karkkikulhojen kanssa. Pavunvitsojen metsästämisen voi siis tänä vuonna hyvällä syyllä vaihtaa koko perheen elokuvaan!

Hopissa seurataan pääsiäispupun teini-ikäistä poikaa, joka pääsiäisen vieton sijaan mieluummin soittaisi rumpuja bändissä. Pupun kanssa tulee riitaa, ja poika karkaa Los Angelesiin.

Hopin ohjaaja on Alvin ja pikkuoravat -elokuvankin ohjannut Tim Hill, kun taas tuottajana on toiminut Itse ilkimyksestä tunnettu Chris Meledandri. Kyseessä on Universal Studiosin ja Illumination Entertainmentin yhteisprojekti. Suomalaisina ääninä kuullaan esimerkiksi Antti Tuiskua (!), Samuli Vauramoa ja Jon-Jon Geiteliä.

Hop esitetään ensin TV5:llä lauantaina kello 19.05 ja maanantaina 13.35.

Julkaistu 11.04.2020

Uusimmat

Jasmine Tukiainen Iltapululle: Ryhdyin hoitajaksi koronan aikana! Amerikkalaisessa vuoden 2014 scifi-trillerissä on pääosassa Hollywood-suosikki Johnny Depp – katso traileri! Suosittu draamasarja saavuttaa päätöksensä – kuudes ja viimein kausi esitetään nyt televisiossa TV-selvänäkijä Stiina Sahari Iltapululle: Näin sujuu selvänäkeminen TV:ssä! Piinaavan herkullinen klassikkotrilleri vuodelta 1997 pamahtaa taas eetteriin – pääosassa aina yhtä viehättävä Michael Douglas!

Videot

Jasmine Tukiainen Iltapululle: Ryhdyin hoitajaksi koronan aikana! Amerikkalaisessa vuoden 2014 scifi-trillerissä on pääosassa Hollywood-suosikki Johnny Depp – katso traileri! Suosittu draamasarja saavuttaa päätöksensä – kuudes ja viimein kausi esitetään nyt televisiossa TV-selvänäkijä Stiina Sahari Iltapululle: Näin sujuu selvänäkeminen TV:ssä! Piinaavan herkullinen klassikkotrilleri vuodelta 1997 pamahtaa taas eetteriin – pääosassa aina yhtä viehättävä Michael Douglas! 1800-luvun puukkojunkkarit rellestävät kotimaisessa ison budjetin leffassa! – Suurissa rooleissa muun muassa juuri erostaan ilmoittanut suosikkipariskunta