Vuoden 1993 klassikko-Clinttiä tarjolla – trilleri sai aikanaan kolme Oscar-ehdokkuutta

Tulilijalla (In the Line of Fire) on Wolfgang Petersenin ohjaama toimintaelokuva.

Tulilijalla (In the Line of Fire) on Wolfgang Petersenin ohjaama toimintaelokuva.

Clint Eastwood totuttiin aikanaan näkemään lännenelokuvien tähtenä ja säälimättömänä pyssysankarina. Mahtavat 90 vuotta täyttävällä yhdysvaltalaisherrasmiehellä on kuitenkin ollut myös lukuisia muitakin isoja pääosarooleja. Nyt nähtävässä Tulilinjalla-elokuvassa Eastwood esittää salaisen palvelun agenttia Frank Horrigania. Horriganin piti aikanaan toimia salamurhatun John F. Kennedyn suojelijana, ja vielä 30 vuotta salamurhan jälkeenkin asia kaivelee ja piinaa häntä.

Elokuvassa salamurhaaja aikoo tappaa hallitsevan nykyisen presidentin ja antaa tahallaan Horriganille vinkkejä aikeistaan. Sankari puolestaan vannoo kivenkovaan pelastavansa presidentin tällä kertaa.

Vaikka Tulilinjalla ei mikään länkkäri olekaan, löytyy elokuvan musiikkiraidankin takaa toinen spagetti-westernien kestonimi: säveltäjä Ennio Morricone. Ohjaaja Wolfgang Petersenin ansioluettelosta puolestaan löytyvät muun muassa seuraavat elokuvat: Sukellusvene U-96, Päättymätön tarina, Air Force One, Meren raivo ja Troija. Mitenkään saamaton ei siis tämä saksalainen ole elokuvien saralla ollut.

Tulilijalla esitetään Subilla lauantaina kello 21.00 alkaen. Elokuvan kesto on 128 minuuttia.

Julkaistu 25.04.2020

Uusimmat

Radiojuontaja Juha Perälä Iltapululle: Siirryin radiosta televisioon! Sex Tape Suomen Marja Kihlström: Parien avoimuus yllätti! Mentalisti Noora Karma iloitsee Iltapululle uudesta sarjastaan: Vielä en voi paljastaa! Tv-toimittaja Sanna Ukkola Iltapululle: Palaute voi olla julmaakin! Piia Koriseva Iltapululle: Ohjelmani on koronavapaa!

Videot