Vuoden 2011 trillerissä pääosassa Liam Neeson – elokuva sijoittuu Alaskan ääriolosuhteisiin

The Grey - Suden hetki on Joe Carnahanin ohjaama produktio.

Pohjois-Irlannista ponnistava William John Neeson on monille elokuvia harrastaville tuttu mies. Kyseinen heppu täyttää kesäkuussa jo 68 vuotta ja on tuttu lukuisista Hollywood-elokuvista ja jopa parista videopelistäkin. Neesonin ääntä on saattanut huomaamattaan kuunnella esimerkiksi videopeleissä Batman Begins ja Fallout 3.

Kaikista eniten mainetta ja mammonaa Neeson sai epäilemättä aikanaan vuoden 1994 elokuvasta Schindlerin lista, josta tuli miehelle Oscar- ja Golden Globe -palkinnotkin. Moni lisäksi muistanee miehen esimerkiksi Tähtien sota: Episodi I:stä, jossa hän näytteli jedisotilasta Qui-Gon Jinniä.

The Grey - Suden hetki on selviytysmistarina, joka perustuu Ian MacKenzie Jeffersin kirjoittamaan Ghost Palker -novelliin. Jeffers oli myöa mukana käsikirjoittamassa elokuvaa ohjaaja Joe Carnahanin kanssa.

Elokuvassa on Neeson esittää John Ottway -nimistä erämiestä, joka näkee lentokoneen tekevän pakkolaskun armottoman Alaskan lumikentille. John lähteekin oiriain pelastustöihin – ääriolosuhteista ja nälkäisistä susilaumoista huolimatta.

The Grey - Suden hetki nähdään Nelosella sunnuntaina kello 23.40. Uusinta on vuorossa torstaina Hero-kanavalla kello 21.00.

Julkaistu 10.05.2020

Uusimmat

Radiojuontaja Juha Perälä Iltapululle: Siirryin radiosta televisioon! Sex Tape Suomen Marja Kihlström: Parien avoimuus yllätti! Mentalisti Noora Karma iloitsee Iltapululle uudesta sarjastaan: Vielä en voi paljastaa! Tv-toimittaja Sanna Ukkola Iltapululle: Palaute voi olla julmaakin! Piia Koriseva Iltapululle: Ohjelmani on koronavapaa!

Videot