Vuoden 2014 draamaelokuva nyt maksuttomilla kanavilla – poiki pääosanesittäjälle Julianne Moorelle parhaan naisnäyttelijän palkinnon

Maps to the Stars on David Cronebergin ohjaustyö.

Julianne Moore on vuonna 1960 syntynyt suosittu brittiläis-yhdysvaltalainen näyttelijä. Näyttelijäuralle Moore päätyi vuonna 1990, minkä jälkeen hän on näytellyt lukuisissa suurissa produktioissa. Suosittuihin Moore-elokuviin lukeutuvat muun muassa Oscar-ehdokkuudet poikineet Boogie Nights (1997), Jutun loppu (1999), Kaukana taivaasta (2002) ja Tunnit (2002). Varsinainen Oscar-palkinto puolestaan pärähti tiskiin vuoden 2014 roolista elokuvassa Edelleen Alice.

Nyt Julianne Moore nähdään kotimaisessa televisiossa Maps to the Stars -elokuvan yhtenä päätähdistä. Kyseessä on poikkeuksellisenkin monen valtion kansainvälisen yhteistyön tulos. Niin Yhdysvalloilla kuin Kanadalla, Ranskalla ja Saksallakin on ollut elokuvassa näppinsä pelissä.

Elokuvassa seurataan Agatha Weiss -nimisen (Mia Wasikowska) naisen paluuta kotiin Hollywoodiin. Agatha pyrkii sovittamaan vanhoja syntejään vanhempiensa ja veljensä (John Cusack, Olivia Williams ja Evan Bird) luona. Työpaikan Agatha löytää Hollywood-tähti Havanan (Julianne Moore) luota.

Maps to the Stars näki ensimmäistä kertaa päivänvalon Cannes'n elokuvafestivaaleilla toukokuussa vuonna 2014. Siellä Julianne Moore palkittiin parhaan naisnäyttelijän palkinnolla.

Maps to the Stars nähdään Hero-kanavalla sunnuntaina kello 21.00.

Julkaistu 10.05.2020

Uusimmat

Radiojuontaja Juha Perälä Iltapululle: Siirryin radiosta televisioon! Sex Tape Suomen Marja Kihlström: Parien avoimuus yllätti! Mentalisti Noora Karma iloitsee Iltapululle uudesta sarjastaan: Vielä en voi paljastaa! Tv-toimittaja Sanna Ukkola Iltapululle: Palaute voi olla julmaakin! Piia Koriseva Iltapululle: Ohjelmani on koronavapaa!

Videot