Yhdysvaltalaisessa vuoden 2014 rikosdraamassa ei olla Jumalan kämmenellä, vaan taskussa

God's Pocket on John Slatteryn ohjaama jännäri.

Kun kirjoista tehdään elokuvia, on siinä aina omat haasteensa. Kaikista vaikeinta tämä on varmastikin silloin, kun ohjaajien, käsikirjoittajien ja näyttelijöiden täytyy kaikkien kilpailla ihmisten valmiiden odotusten ja käsityksien kanssa. Pete Dexterin vuonna 1983 julkaisema romaani God's Pocket ei kuitenkaan varmastikaan tuottanut esikoisohjaaja John Slatteryn tiimille tällaisia ongelmia, sillä mikään kaikkien tuntema teos ei alun alkaenkaan ollut kyseessä.

God's Pocketin juonessa Mickey-nimisen miehen (Philip Seymour Hoffman) poikapuoli saa surmansa salaperäisessä onnettomuudessa. Mickey yrittää selviytyä surusta, mutta tilanne muuttuu, kun paikallinen toimittaja saa lisätietoa hämäristä olosuhteista kuoleman taustalla.

God's Pocket ei ollut menestys kriitikoiden silmissä eikä taloudellisesti. Rotten Tomatoesissa se sai positiivisen arvion vain 36 prosentilta 89 kriitikosta. Elokuva myös toimitettiin katsottavaksi ainoastaan 80 teatteriin, joissa se keräsi varsin maltilliset 170 000 dollarin lipputulot. Oletettavasti elokuvan tekeminen maksoi paljon tätä enemmän, mutta tarkempaa tietoa ei julkisesti ole saatavilla.

Pääosanäyttelijä Hoffman kuoli kaksi viikkoa elokuvan ensi-illan jälkeen useiden huumeiden sekakäyttöön ja yliannostukseen.

God's Pocket esitetään FRII-kanavalla torstaina kello 21.00 ja sen jälkeen maanantain ja tiistain välisenä yönä kello 01.00.

Julkaistu 26.03.2020

Uusimmat

Tarjolla elämäkertaelokuva yhdestä maailman merkittävimmistä ajattelijoista – perustuu vaimon muistelmiin Rakastettu brittiläinen sairaalasarja palaa ruutuun uusin jaksoin Ulkomaillekin vietävä kotimainen rikosdraamasarja jatkuu nyt uusin jaksoin – pääosissa Pihla Viitala ja Lauri Tilkanen Uusi rikossarja alkaa sunnuntai-illoissa – täältä tulee Rolf Larsen! Tarjolla nyt uunituore psykologinen minisarja – esitettiin kotimaassaankin vasta helmikuussa!

Videot

Tarjolla elämäkertaelokuva yhdestä maailman merkittävimmistä ajattelijoista – perustuu vaimon muistelmiin Rakastettu brittiläinen sairaalasarja palaa ruutuun uusin jaksoin Ulkomaillekin vietävä kotimainen rikosdraamasarja jatkuu nyt uusin jaksoin – pääosissa Pihla Viitala ja Lauri Tilkanen Uusi rikossarja alkaa sunnuntai-illoissa – täältä tulee Rolf Larsen! Tarjolla nyt uunituore psykologinen minisarja – esitettiin kotimaassaankin vasta helmikuussa! Suositun Jurassic Park -sarjan neljäs osa nyt eetterissä – uuden elokuvan ensi-iltakin on jo tiedossa!