Yllättävän hyvä räp-elokuva tulee taas – pääosissa myös traagisesti menehtynyt Brittany Murphy

Eminemin 8 Mile on tänä päivänä jo klassikko.

Kaikkien valkoihoisten räppäreiden kuningas, Eminem, eli vuonna 2002 uransa eräänlaista huippua. Tuolloin julkaistiin paitsi miehen ylistetty albumi The Eminem Show, myös yllättävän hyväksi elokuvaksi osoittautunut 8 Mile. Moni olisi varmasti olettanut, että miehen elämästä löyhästi vaikutteensa ottanut elokuva olisi vain silkkaa rahastusta, mutta sen sijaan sen jännitys iski yleisöönsä yllättävänkin lujaa.

8 Milen tarina sijoittuu Detroitiin, jossa Jimmy "B-Rabbit" Smith Jr. (Eminem) pyrkii nousemaan tummista lähiöistä esiin valkoihoisena räppärinä. Muissa merkittävissä rooleissa nähdään esimerkiksi äidin Stephanien roolia esittävä Kim Basinger sekä Smithin naisystäväksi päätyvä Alexandra eli Brittany Murphy. Moni muistaa vuonna 2009 keuhkokuumeeseen menehtyneen Murphyn parhaiten juurikin tästä roolistaan.

Suomalaisittain 8 Milen hienouksiin voidaan lukea muun muassa se, että elokuvan on suomentanut Palefacenakin tunnettu Karri Miettinen. Räpäytykset elokuvassa ovat siis sopivan katu-uskottavia, mikä luo ilman muuta lisää tunnelmaa tarinaan.

8 Mile esitetään TV5:llä torstaina 22.45 ja uudemman kerran lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 3.45.

Julkaistu 12.03.2020

Uusimmat

Jasmine Tukiainen Iltapululle: Ryhdyin hoitajaksi koronan aikana! Amerikkalaisessa vuoden 2014 scifi-trillerissä on pääosassa Hollywood-suosikki Johnny Depp – katso traileri! Suosittu draamasarja saavuttaa päätöksensä – kuudes ja viimein kausi esitetään nyt televisiossa TV-selvänäkijä Stiina Sahari Iltapululle: Näin sujuu selvänäkeminen TV:ssä! Piinaavan herkullinen klassikkotrilleri vuodelta 1997 pamahtaa taas eetteriin – pääosassa aina yhtä viehättävä Michael Douglas!

Videot

Jasmine Tukiainen Iltapululle: Ryhdyin hoitajaksi koronan aikana! Amerikkalaisessa vuoden 2014 scifi-trillerissä on pääosassa Hollywood-suosikki Johnny Depp – katso traileri! Suosittu draamasarja saavuttaa päätöksensä – kuudes ja viimein kausi esitetään nyt televisiossa TV-selvänäkijä Stiina Sahari Iltapululle: Näin sujuu selvänäkeminen TV:ssä! Piinaavan herkullinen klassikkotrilleri vuodelta 1997 pamahtaa taas eetteriin – pääosassa aina yhtä viehättävä Michael Douglas! 1800-luvun puukkojunkkarit rellestävät kotimaisessa ison budjetin leffassa! – Suurissa rooleissa muun muassa juuri erostaan ilmoittanut suosikkipariskunta