Ihmiskäden ihmeet: Kiinan unohdettu kaupunki

,

Massiivinen, lähes läpipääsemätön muuri ympäröi muinaista Xianin kaupunkia, joka oli Kiinasta Eurooppaan kulkevan silkkitien lähtöpaikka. Kaupungin ympäri kiemurtelevan 13,7 kilometrin pituisen muurin peruskerros on valmistettu mullasta, poltetusta kalkista ja liimamaisesta riisiuutteesta, ja tämän kerroksen päälle on lisätty vahvistukseksi tiiliä. Muuri on insinööritaidon saavutus, mutta sen uskotaan myös olevan maailman laajin ja täydellisin muinainen sotilaspuolustusjärjestelmä, joka on säilynyt ehjänä nykypäivään saakka. Ohjelmassa siirrymme linnoituksen muurien taakse ja saamme erinomaisen katsauksen Ming-dynastian aikaiseen sotilastieteeseen ja arkkitehtuuriiin.

korosta Korostus

Edelliset lähetykset