Kotirouva 49

,

Tarina perustuu aitoihin päiväkirjoihin. Brittiläinen kotirouva Nella Last on turhautunut elämäänsä ja vaikeaan avioliittoonsa ja on huolissaan siitä, kuinka tulee selviämään, kun hänen poikansa lähtee toiseen maailmansotaan. Nella saa voimaa kirjoittamalla päiväkirjaa kaikista niistä asioista, joita hän ei voi ilmaista hallitsevalle aviomiehelleen. Liittyessään vapaaehtoiseen palvelukseen Nella aloittaa oman vapaustaistelunsa.

korosta Korostus

Edelliset lähetykset