Takaisin juurille ? paluu kivikauden oppeihin

,

Olemme kivikauden ihmisiä. Meitä ei ole tarkoitettu moderniin elämään emmekä ole siihen koskaan sopeutuneet. Elämäntapasairaudet, kuten korkea verenpaine, diabetes, selkäkipu ja allergiat johtuvat siitä, että olemme kivikautisia luontokappaleita, mutta emme elä sen mukaisesti. Hampaidemme tehtävänä on pienentää ja rikkoa kiinteää ruokaa, ei hampurilaisia ja hotdogeja. Sen vuoksi leukamme on heikentynyt, ja joudumme käyttämään hammasrautoja. Lihaksistomme ja luustomme on tarkoitettu kävelemiseen, paljain jaloin. Sen sijaan kävelemme asfaltilla ja istumme autossa tai tietokoneen edessä ja kärsimme sen vuoksi selkäongelmista ja lättäjaloista. Ne esi-isämme, jotka pystyivät käyttämään ravinnon tehokkaasti hyväkseen, selvisivät parhaiten silloin, kun ruokaa oli niukasti. Uusi näkemys ihmisen elimistöstä, evoluutiolääketiede, on alkanut kiinnostaa viime vuosina tiedemiehiä kaikkialla maailmassa. Tämä näkemys on välillä kääntänyt oikeaoppisen länsimaisen lääketieteen päälaelleen. Evoluutiolääketieteessä sairaudet pyritään näkemään historiallisen kehityksen näkökulmasta. Lääkärit kehittelevät miltei kivikauden oloja jäljitteleviä hoitoja, jotta pysyisimme terveinä modernissa maailmassa. Esimerkiksi allergioita vältetään istuttamalla allergikoihin loisia, kuten sian piiskamatoja. Elimistömmehän on sopeutunut miljoonien vuosien aikana elämään loiseläinten kanssa.

korosta Korostus

Edelliset lähetykset