, Yle Radio 1
Raamatun luomiskertomuksessa Aatami ja Eeva huomaavat olevansa alasti ja kauhistuvat. Apuun tulee viikunapuu, joka tarjoaa alastomien vartaloiden peitteeksi lehtiään. Tästä mytologisesta tarinasta alkaa alastomuuden ja seksin kauhistelu. Kristinusko istutti alastomuuden häpeän myös kansoihin, jotka olivat eläneet lämpimässä ja tarvinneet vain vähän vaatteita suojakseen. Heille uskoteltiin, että vaatteet tekevät ihmisestä sivistyneen. Viktoriaaninen aika suhtautui alastomaan kehoon lähes hysteerisesti. Erityisesti naisten oli peitettävä vartalonsa, jottei heidän hallitsemattomana pidetty seksuaalisuutensa olisi vietellyt miehiä. Mutta millainen suhde alastomuuteen ja seksiin Euroopassa oli ennen viktoriaanista aikaa, 1600- ja 1700-luvuilla? Häpeä ei ollut ainoa syy peittää keho vaatteilla. 1600-luvulla ymmärrys ihmiskehosta perustui humoraaliteoriaan, jossa esimerkiksi liiallisen peseytymisen uskottiin olevan haitallista. Usein syyt paksuihin vaatekerroksiin olivat myös käytännöllisiä: Asunnot olivat kylmiä, eikä edes seksin vuoksi tarvinnut riisuutua, sillä alushousut olivat vasta tulossa. Entä miten oli mahdollista, että alastomuus oli kuitenkin sallitua veisto- ja maalaustaiteessa, porvariskotien seinillä ja kirkkojen pyhimyskuvissa? Ja mikä alastomuudessa eri aikakausina on ollut niin kiusallista? Asiantuntijat: Kulttuurihistorian dosentti Anu Korhonen, sekä taidehistorioitsija FT Ville Hakanen Toimittaja: Liisa Vihmanen Äänisuunnittelu: Katri Koivula Arkistotoimittaja: Outi Kortelainen.
📺 Iltapulun TV-visa
Visa alkaa mainoksen jälkeen.



