Elokuvat
Löydät alta kaikki elokuvat tänään, huomenna ja myöhemmin.
Tänään torstaina 3.9.2026
- - Kutonen
Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves IMDb 7.2
Hurmaava varas ja joukko seikkailijoita suunnittelee eeppisen ryöstön saadakseen käsiinsä kadonneen muinaisesineen. Asiat menevät kuitenkin vaarallisella tavalla pieleen, kun he suututtavat väärät ihmiset. Elokuva tuo legendaarisen roolipelin rikkaan maailman ja leikkisän hengen ruuduille huumorin ja toiminnan täyteisen seikkailuelokuvan muodossa.
- - TV5
Star Trek IMDb 7.9
Elokuva kertoo kapteeni Kirkin ja Spockin nuoruusvuosista. James Kirk on hurjapäinen nuorukainen, jonka hänen isänsä vanha ystävä suostuttelee liittymään tähtilaivaston alokaskoulutukseen. Siellä Kirk tapaa vulcanuslaisen Spockin, eikä parivaljakon yhteistyöstä juuri kitkaa puutu. Erimielisyydet on kuitenkin pakko panna syrjään, kun vihamieliset romulaanit ovat jälleen sotajalalla.
- - Nelonen
007 Skyfall IMDb 6.0
(007 Skyfall/UK-USA 2012). Kaikkien aikojen menestyneimmässä Bond-seikkailussa 007:n lojaalius joutuu koetukselle, kun MI6-tiedustelupalvelun johtajan M:n (Judi Dench) menneisyydestä nousee esiin salaperäinen uhka. Terrorihyökkays M16-päämajaa kohtaan käynnistää tehtävän, jonka Bond aloittaa jäljittämällä kyberterroristi Silvaa (Javier Bardem). Palkitun Sam Mendesin (American Beauty, Road to Perdition) ohjaama Skyfall on maineikkaan elokuvasarjan 23. osa ja Daniel Craigin kolmas kerta Bondin roolissa. Megatähti Adelen esittämä Skyfall-kappale poiki laulajalle elokuvasta Oscarin. Pääosissa: Daniel Craig, Javier Bardem, Naomie Harris, Judi Dench, Ben Wishaw, Ralph Fiennes. Ohjaus: Sam Mendes.
- - Eveo
Spencer IMDb 6.5
Kuninkaallinen perhe viettää joulua Sandringhamin kartanossa Norfolkissa. Noiden päivien aikana prinsessa Diana päättää lopullisesti erota prinssi Charlesista. Pääosissa: Kristen Stewart, Timothy Spall, Jack Farthing, Stella Gonet ja Sally Hawkins. Ohjaaja: Pablo Larrain. (Britannia 2021) (Kanava näkyy klo 20.30 jälkeen vain kaapeliverkossa)
- - Liv
Ad Astra IMDb 6.5
(Ad Astra 2019). Brad Pitt esittää tieteisdraamaelokuvassa astronautti Roy McBridea, joka lähtee kauas avaruuteen etsimään kadonnutta isäänsä (Tommy Lee Jones) ja ihmiskunnan olemassaoloa uhkaavan vaaran alkuperää. Pääosissa: Brad Pitt, Tommy Lee Jones, Donald Sutherland, Ruth Negga, Liv Tyler. Ohjaus: James Gray.
- - TV5
Mad Max IMDb 6.8
Raakalaismainen moottoripyöräjengi hallitsee synkän lähitulevaisuuden teitä. Viattomia siviilejä terrorisoiva jengi pitää virkavaltaa pilkkanaan, mutta tekee virheen aliarvioidessaan yhden poliisin: Max Rockatansky. Kun jengi ottaa kohteekseen Maxin parhaan ystävän ja perheen, Maxin väkivallantäyteinen kostoretki alkaa. Mel Gibsonin läpimurtoelokuva.
Huomenna perjantaina 4.9.2026
- - Eveo
Sysien syleily - Illuusio
Sysien syleily-trilogian tarina jatkuu ensimmäisestä elokuvasta, mutta elokuva toimii myös itsenäisesti. Janne kohtaa elokuvan alussa surun ja tragedian, josta alkaa seikkailu mielen oikuissa. Mielenhallinnan palvelukodista Janne tempautuu potemaan Jerusalem -syndroomaa suomalaisessa korvesssa. Samanaikaisesti ensimmäisen elokuvan baarinpitäjä Pirkko kamppailee baarinsa konkurssivelan syövereissä. Syvällinen, mutta hauska tarina etenee kohti ratkaisuaan yllätyksellisesti.
- - TV5
Mad Max 2: Asfalttisoturi IMDb 7.6
Yksinäinen vaeltaja Max elää ydintuhossa kärsineen Australian autiomaassa koiransa kanssa. Moottoriajoneuvojen polttoaineesta on tullut kultaakin arvokkaampaa, ja ihmiset ovat valmiita jopa tappamaan sen vuoksi. Itsekin epätoivoisesti polttoainetta etsivä Max löytää linnoituksen, jonka suojissa kallisarvoista nestettä on riittämiin, ja lupautuu auttamaan linnoituksen asukkaita suojelemaan polttoaineaarretta linnoitusta piirittävältä moottoripyöräjengiltä.
- - Jim
Indiana Jones ja tuomion temppeli IMDb 7.5
(Indiana Jones and the Temple of Doom/USA 1984). Legedaarisen seikkailuelokuvien sarjan toinen osa palkittiin Oscarilla upeista erikoistehosteistaan. Tällä kertaa huimapäinen tutkimusretki kuljettaa Indiana Jonesin (Harrison Ford) Aasiaan. Pääosissa: Harrison Ford, Kate Capshaw, Ke Huy Quan, Amrish Puri, Dan Aykroyd. Ohjaus: Steven Spielberg.
- - Kutonen
Valheiden verkko IMDb 7
CIA-agentti Roger Ferris on vaarallisen terroristijohtajan jäljillä Jordaniassa. Kun paikallisen tiedustelupalvelun johtaja kieltäytyy yhteistyöstä, Roger laatii yhdessä Langleyn-kontaktinsa Ed Hoffmanin kanssa suunnitelman miehen kiinniottamiseksi. Mutta voiko kentällä alati vaarassa oleva Ferris luottaa Yhdysvalloissa toimistossa istuvaan Hoffmaniin ja antaa henkensä tämän käsiin?
- - Nelonen
Syke-elokuva: Kipinöitä yössä IMDb 5.4
(Syke-elokuva: Kipinöitä yössä 2024). Romanttinen draamakomedia seuraa Syke-sarjasta tuttuja hahmoja uudenvuodenyönä. Traumapolilla pitää kiirettä, mutta väliin mahtuu myös sydämen sykähdyksiä, kun Jannican (Helmi-Leena Nummela) nuoruuden rakastettu ilmestyy odotushuoneeseen. Pääosissa: Helmi-Leena Nummela, Johannes Holopainen, Matleena Kuusniemi, Karim Rapatti, Matti Ristinen. Ohjaus: Laura Joutsi.
- - TV5
Lara Croft tomb raider - elämän lähde IMDb 5.5
Lara Croftin elämä on aina täynnä toimintaa, mutta tällä kertaa hänen on kohdattava erittäin vaarallinen tehtävä. Laran on löydettävä muinaisen sivilisaation esine, maailmankaikkeuden pahuuden valtias, Pandoran laatikko, ennen kuin mielipuolinen tiedemies pääsee totettamaan maailmanlaajuista hävitystä. Laran seikkailu alkaa Kreikasta ja jatkuu Hong Kongin kautta Keniaan.
- - Kutonen
Birds of Prey: And the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn IMDb 6.1
Oletko kuullut kertomusta poliisista, laululinnusta, psykopaatista ja mafiaprinsessasta? Elokuva on vinkeä tarina, jonka Harley kertoo itse, niin kuin vain Harley voi sen kertoa. Kun Gothamin narsistisuudestaan kuuluisa roisto Roman Sionis ja hänen kiihkomielinen kätyrinsä Zsasz ottavat tähtäimeensä nuoren tytön nimeltä Cass, tämän etsintä panee koko kaupungin mullinmallin. Sen myötä Harleyn, Huntressin, Black Canaryn ja Renee Montoyan polut kohtaavat, ja tuo yllättävä nelikko joutuu yhdistämään voimansa tehdäkseen Romanista selvää.
Lauantaina 5.9.2026
- - Nelonen
Ad Astra
(Ad Astra 2019). Brad Pitt esittää tieteisdraamaelokuvassa astronautti Roy McBridea, joka lähtee kauas avaruuteen etsimään kadonnutta isäänsä (Tommy Lee Jones) ja ihmiskunnan olemassaoloa uhkaavan vaaran alkuperää. Pääosissa: Brad Pitt, Tommy Lee Jones, Donald Sutherland, Ruth Negga, Liv Tyler. Ohjaus: James Gray.
- - STAR Channel
Logan Lucky IMDb 7.0
2017. O: Steven Soderbergh. P: Channing Tatum, Adam Driver, Daniel Craig. Turboahdetussa ryöstökomediassa perheenisä Jimmy Logan suunnittelee ryöstävänsä Pohjois-Carolinassa sijaitsevan Charlotte Motor Speedway -kilpa-autoradan, vieläpä vuoden suosituimman NASCAR-tapahtuman aikana. Avukseen hän värvää yksikätisen veljensä Clyden sekä kampaajasisko Mellien. Suunnitelmaa mutkistamassa on FBI-agentti, joka alkaa tutkia tapausta.
- - Nelonen
Mies ja alaston ase 33 1/3: Viimeinen solvaus IMDb 6.5
(Naked Gun 33/13: The Final Insult/USA 1994). Mies ja alaston ase -komediatrilogian viimeinen elokuva, jossa jo välillä eläkkeellekin jäänyt poliisi Frank Drebin (Leslie Nielsen) jatkaa konnien jäljittämistä. Elokuvan alussa Drebin on joutunut rakastettunsa hylkäämäksi, ja työpaineissa hän turvautuu jo pulloon. Pian tositoimet kuitenkin kutsuvat, ja terroristijahti huipentuu Oscar-gaalaan. Edellisistä elokuvista tuttujen luottokasvojen lisäksi menossa mukana myös Anna Nicole Smith. Pääosissa: Leslie Nielsen, Priscilla Presley, George Kennedy, O. J. Simpson, Fred Ward, Kathleen Freeman, Anna Nicole Smith. Ohjaus: Peter Segal.
- - Nelonen
Syke-elokuva: Kipinöitä yössä IMDb 5.4
(Syke-elokuva: Kipinöitä yössä 2024). Romanttinen draamakomedia seuraa Syke-sarjasta tuttuja hahmoja uudenvuodenyönä. Traumapolilla pitää kiirettä, mutta väliin mahtuu myös sydämen sykähdyksiä, kun Jannican (Helmi-Leena Nummela) nuoruuden rakastettu ilmestyy odotushuoneeseen. Pääosissa: Helmi-Leena Nummela, Johannes Holopainen, Matleena Kuusniemi, Karim Rapatti, Matti Ristinen. Ohjaus: Laura Joutsi.
- - TV5
Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset IMDb 6.5
Estääkseen Grindelwaldin suunnitelmat, nostaa valtaan puhdasveriset velhot hallitsemaan kaikkia ei-taikovia, Albus Dumbledore värvää avukseen entisen oppilaansa Lisko Scamanderin, joka suostuu auttamaan tietämättömänä uhkaavista vaaroista. Rakkauden ja uskollisuuden rajat joutuvat koetukselle jopa lähimpien ystävien ja perheen keskuudessa, kun velhomaailma jakautuu yhä vahvemmin kahtia.
- - TV5
Hiljainen paikka: Päivä yksi IMDb 6.2
SUOMEN TV-ENSI-ILTA Nuoren naisen vierailu New Yorkissa muuttuu painajaiseksi, kun äänen avulla saalistavat salaperäiset olennot hyökkäävät. Kissan ja odottamattoman liittolaisen kanssa hän lähtee vaaralliselle matkalle, jolla ainoa sääntö on pysyä hiljaa pysyäkseen hengissä.
- - Jim
007 Skyfall IMDb 6.0
(007 Skyfall/UK-USA 2012). Kaikkien aikojen menestyneimmässä Bond-seikkailussa 007:n lojaalius joutuu koetukselle, kun MI6-tiedustelupalvelun johtajan M:n (Judi Dench) menneisyydestä nousee esiin salaperäinen uhka. Terrorihyökkays M16-päämajaa kohtaan käynnistää tehtävän, jonka Bond aloittaa jäljittämällä kyberterroristi Silvaa (Javier Bardem). Palkitun Sam Mendesin (American Beauty, Road to Perdition) ohjaama Skyfall on maineikkaan elokuvasarjan 23. osa ja Daniel Craigin kolmas kerta Bondin roolissa. Megatähti Adelen esittämä Skyfall-kappale poiki laulajalle elokuvasta Oscarin. Pääosissa: Daniel Craig, Javier Bardem, Naomie Harris, Judi Dench, Ben Wishaw, Ralph Fiennes. Ohjaus: Sam Mendes.
- - Eveo
Sysien syleily - Illuusio
Sysien syleily-trilogian tarina jatkuu ensimmäisestä elokuvasta, mutta elokuva toimii myös itsenäisesti. Janne kohtaa elokuvan alussa surun ja tragedian, josta alkaa seikkailu mielen oikuissa. Mielenhallinnan palvelukodista Janne tempautuu potemaan Jerusalem -syndroomaa suomalaisessa korvesssa. Samanaikaisesti ensimmäisen elokuvan baarinpitäjä Pirkko kamppailee baarinsa konkurssivelan syövereissä. Syvällinen, mutta hauska tarina etenee kohti ratkaisuaan yllätyksellisesti. (Kanava näkyy klo 20.30 jälkeen vain kaapeliverkossa)
- - Nelonen
Indiana Jones ja tuomion temppeli IMDb 7.5
(Indiana Jones and the Temple of Doom/USA 1984). Legedaarisen seikkailuelokuvien sarjan toinen osa palkittiin Oscarilla upeista erikoistehosteistaan. Tällä kertaa huimapäinen tutkimusretki kuljettaa Indiana Jonesin (Harrison Ford) Aasiaan. Pääosissa: Harrison Ford, Kate Capshaw, Ke Huy Quan, Amrish Puri, Dan Aykroyd. Ohjaus: Steven Spielberg.
- - Kutonen
Valheiden verkko IMDb 7
CIA-agentti Roger Ferris on vaarallisen terroristijohtajan jäljillä Jordaniassa. Kun paikallisen tiedustelupalvelun johtaja kieltäytyy yhteistyöstä, Roger laatii yhdessä Langleyn-kontaktinsa Ed Hoffmanin kanssa suunnitelman miehen kiinniottamiseksi. Mutta voiko kentällä alati vaarassa oleva Ferris luottaa Yhdysvalloissa toimistossa istuvaan Hoffmaniin ja antaa henkensä tämän käsiin?
- - MTV Sub
Pelastakaa sotamies Ryan IMDb 8.6
Pieni amerikkalaissotilaiden joukko saa Normandian maihinnousun jälkeen vaarallisen tehtävän: etsiä kolme veljeään menettänyt sotilas saksalaisia kuhisevalta Ranskan maaseudulta. Tämä kaikkien aikojen parhaisiin kuuluva sotaelokuva keräsi aikanaan kiitosta erityisesti taistelukuvausten realismista, ja sille myönnettiin viisi Oscar-palkintoa, mm. parhaasta ohjauksesta ja parhaasta kuvauksesta.
- - TV5
Collateral - väärä aika väärä paikka IMDb 7.5
Kaksitoista vuotta taksikuskina toiminut Max ottaa kyytiinsä viileänoloisen Vincentin, joka tarjoaa Maxille sievoisen palkkion koko yön keikasta. Pian Max huomaa kauhukseen, että Vincent on kylmän järjestelmällinen palkkamurhaaja, joka aikoo hoidella viisi kohdetta Maxin avustuksella.
Sunnuntaina 6.9.2026
- - Eveo
Spencer IMDb 6.5
Kuninkaallinen perhe viettää joulua Sandringhamin kartanossa Norfolkissa. Noiden päivien aikana prinsessa Diana päättää lopullisesti erota prinssi Charlesista. Pääosissa: Kristen Stewart, Timothy Spall, Jack Farthing, Stella Gonet ja Sally Hawkins. Ohjaaja: Pablo Larrain. (Britannia 2021) (Kanava näkyy klo 20.30 jälkeen vain kaapeliverkossa)
- - Nelonen
Jumanji: The Next Level IMDb 6.6
(Jumanji: The Next Level 2019). Jumanji- ja Jumanji: Welcome to the Jungle -seikkailuelokuvien jatko-osassa Spencer Gilpin (Alex Wolff) alkaa kaivata Jumanji-videopelin maailmaa ja siellä esittämänsä tohtori Smolder Bravestonen (Dwayne Johnson) hahmoa. Se johtaa siihen, että hänen ystävänsäkin joutuvatkin palaamaan vaarojen keskelle, ja mukaan tempautuvat myös Spencerin isoisä Eddie (Danny DeVito) ja tämän ystävä Milo (Danny Glover). Pääosissa: Dwayne Johnson, Jack Black, Kevin Hart, Karen Gillan, Alex Wolff. Ohjaus: Jake Kasdan.


