, MTV Ava
Saaristolaispuutarha ja kasvihuoneen valtakunta. Tukholman ulkosaaristossa sijaitsevan Enskärin luonnonkauniissa ja kivikkoisissa maisemissa sijaitsee vehreä puutarha, jonka istutuksissa on huomioitu saaristoilmaston asettamat rajoitteet. Paikalle on valittu kasveja, jotka selviävät tuulisissa olosuhteissa. Magnoliapuu, kangasajuruoho sekä hyötykasvit, kuten peruna, mustaviinimarjat, kestävät rypälelajikkeet ja lukuisat yrtit kukoistavat saarella. Skånen Röglestä puolestaan löytyy harmoninen puutarha, joka vihertää talvellakin. Vanhoista tiilistä rakennetun kasvihuoneen ympärille kietoutuva puutarha on koristeltu talon isännän tekemillä saviveistoksilla. Korallikanukka, pajunlehtipäärynä, tuoksuköynnöskuusama ja suuret pajut luovat näyttävän vaikutelman. Kasvihuoneen sisäkatto on verhoutunut viiniköynnökseen. Lisäksi ohjelmassa kerrotaan, millaiset kasvit viihtyvät varjoisassa ympäristössä. Parvekepuutarhuri Doreen Månssonin ja puutarhaekspertti Peter Englanderin luotsaama ruotsalainen sarja esittelee maan kauneimpia puutarhoja, joissa sielu ja silmä lepäävät. Kymmenen jakson aikana vieraillaan kahdessakymmenessä erilaisessa puutarhassa, ja lopulta jury valitsee niistä parhaan.
🪴 Iltapulun puutarhavisa
Visa alkaa mainoksen jälkeen.