, MTV Ava
Estetiikkaa, savipeltoa ja havuja. Ramlösassa asustavan estetiikkaa rakastavan avioparin puutarhaan on luotu harmoniaa yhdistelemällä erilaisia muotoja ja värejä sekä rakentamalla portaita ja penkereitä. Leksandissa sijaitsevan pihan istutuksille suurimman haasteen antaa maaperä: savisen maan vuoksi isäntäpari rakentaa puutarhansa kohoistutuksin. Kummuilla viihtyvätkin muiden muassa suuret kurpitsat ja muut hyötykasvit. Boråsista löytyy puutarha, jossa on hyödynnetty esimerkiksi erilaisia havupuulajeja. Parvekepuutarhuri Doreen Månssonin ja puutarhaekspertti Peter Englanderin luotsaama ruotsalainen sarja esittelee maan kauneimpia puutarhoja, joissa sielu ja silmä lepäävät. Kymmenen jakson aikana vieraillaan kahdessakymmenessä erilaisessa puutarhassa, ja lopulta jury valitsee niistä parhaan.
🪴 Iltapulun puutarhavisa
Visa alkaa mainoksen jälkeen.