, MTV Ava
Pengerretty rinnepuutarha ja tuliaisia maailmalta. Millaisen puutarhan saa rakennettua entiseen slalomrinteeseen? Se selviää, kun Doreen ja Peter vierailevat Tukholman lähellä sijaitsevassa pengerretyssä rinnepuutarhassa. Pujottelurinteen muuttaminen vehreäksi puutarhaksi on vaatinut hurjasti töitä, mutta ollut myös palkitsevaa. Skoklosterista puolestaan löytyy puutarha, jossa on yhdistelty isäntäparin ulkomaanmatkoiltaan tuomia sekä tuntureilta tuttuja kasveja. Kasvihuoneessa viihtyy esimerkiksi Keniasta tuotu jakaranda, ulkona puolestaan kukoistavat tyrnipensaat. Parvekepuutarhuri Doreen Månssonin ja puutarhaekspertti Peter Englanderin luotsaama ruotsalainen sarja esittelee maan kauneimpia puutarhoja, joissa sielu ja silmä lepäävät. Kymmenen jakson aikana vieraillaan kahdessakymmenessä erilaisessa puutarhassa, ja lopulta jury valitsee niistä parhaan.
🪴 Iltapulun puutarhavisa
Visa alkaa mainoksen jälkeen.