
Samalla rahalla
, AVA
Sadunomainen tunnelma. Kausi 1, 6/10. Opettajana työskentelevän Anna-Marin ja rehtorina toimivan Karrin elämän on vallannut muutoksen kaipuu. He eivät ole varmoja, miksi haluavat uuden kodin tai mistä haluavat sen, mutta sen he tietävät, että eivät ole tyytyväisiä siihen, mitä heillä on nyt. Periaatteessa maailma on avoin tälle Sipoon Nikkilässä asuvalle pariskunnalle, sillä opettajina he saavat töitä mistä päin Suomea tahansa. Käytännössä irtiotto kaikesta vanhasta voi kuitenkin olla liikaa, sillä Karri esimerkiksi jatkaisi mielellään nykyisiä harrastuksiaan. Uudelta kodilta pariskunta toivoo persoonallisuutta ja oikeanlaista tunnelmaa, mutta oikeanlaisen tunnistaa vasta, kun siihen törmää. Oikeastaan varmaa on vain, että Anna-Mari haluaa muuttaa veden äärelle. Anna-Mari ja Karri päätyvät loppujen lopuksi asumaan viikoksi paikkakunnalle, johon he ihastuvat päätä pahkaa. Sen jälkeen heidän on vain päätettävä, riittääkö se.