, Yle Radio 1
Suomen seksuaalivähemmistöt nauttivat 80-luvun alussa alkavasta vapauden ajasta, kun aids-pandemia iski Suomeen. Uusi, kuolemaan johtava mysteeritauti aiheutti ennennäkemättömän homovihan ja pelon ryöpytyksen, jolle ei meinannut tulla loppua. HIV ja Aids leimattiin ennen kaikkea homomiesten sairaudeksi. Kohuotsikot ruokkivat yhteiskunnallista pelkoa seksuaalivähemmistöjä kohtaan, eivätkä viranomaiset halunneet kantaa vastuuta vähemmistön ongelmaksi kokemastaan sairaudesta. Vähemmistön edustajat itse joutuivat ottamaan roolin tiedon välittäjinä ja pelon hälventäjinä. Esimerkiksi Jokke ja Timppa antoivat rohkean avoimen haastattelun vuonna 1993 julkaistussa keskusteluohjelmassa “Elämänkoulu”. Vaikka Suomi selvisi tautitilastoissa lopulta vähällä, pelkoepidemia jätti jälkensä kokonaiseen sukupolveen. Aids-kriisin jäljet näkyvät kulttuurissamme vielä tänäkin päivänä. Haastateltavana: Ruka Toivonen Toimittaja: Hanna Asikainen Äänisuunnittelu: Joonatan Kotila Arkistomateriaali: Yle: Elämänkoulu, 8.5.1993.
📺 Iltapulun TV-visa
Visa alkaa mainoksen jälkeen.


