, Yle TV2

Kaupungissa on uusi sheriffi. Terapiasession jälkeen Albert kuvittelee olevansa koko kaupungin sheriffi ja heittää lopulta Ellun kamut telkien taakse. Myös Leksalla on tassunsa pelissä. Kuka vapauttaisi Ellun kamut?

Tulevat lähetykset Edelliset lähetykset
- · Yle TV2
Kaupungissa on uusi sheriffi. Terapiasession jälkeen Albert kuvittelee olevansa koko kaupungin sheriffi ja heittää lopulta Ellun kamut telkien taakse. Myös Leksalla on tassunsa pelissä. Kuka vapauttaisi Ellun kamut?
- · Yle TV2
Sairaanhoitaja. Kamut saavat tehtävän, mutta Kikka on sairas, joten Untojoutsi pyydetään hoitamaan häntä. Valitettavasti houreileva potilas pääsee karkuun ja hoitaja joutuu jahtaamaan tätä ympäri kaupunkia.
- · Yle TV2
Oma tonttu kullan kallis. Albert luulee, että kotipihan puutarhatonttu on elävä ja jahtaa häntä. Kamujen koittaessa osoittaa tontun olevan vain patsas, onnistuvat he ainoastaan pahentamaan tilannetta.
- · Yle TV2
Unohtumatonta unissakävelyä. Unissakävelevä Untojoutsi laittaa kaupungin lemmikkielämän sekaisin. Aluksi helpolta tuntuva tehtävä viekin Ellun kamujen taidot aivan äärimmilleen, koska unissakävelijää ei saa herättää!
- · Yle TV2
Untojoutsi ei ole ikinä käynyt tivolissa ja nyt tivoli onkin peruttu. Ellun kamut päättävät tehdä hänelle tivolin maatilalle, mutta siitä innostuvat yllättäen kaupungin kaikki muutkin eläimet.
- · Yle TV2
Koiralle luu. Bertta ja Sami tappelevat maukkaasta koiranluusta. Ellun kamut yrittävät saada heidät lopettamaan, koska tappelu uhkaa koko kaupungin rauhaa ja Samin pentujen syntymäpäiväjuhlia.
- · Yle TV2
DJ Elvis. Elvis tarvitsee juhliinsa huippuäänentoiston, mutta Ellu käräyttää vahingossa koko kaupungin sähköverkon. Samaan aikaan Funk-a-tron -soitin saa vastustamattomasti koko kaupungin tanssimaan.
- · Yle TV2
Kerittyä kauhua. Kiira tarvitsee Ellun kamujen apua, koska ei halua mennä kerittäväksi isännälle. Samaan aikaan Kiiran pitäisi antaa Albertille terapiaa, koska tällä on hamstrausongelma. Kamut rientävät apuun.
- · Yle Teema & Fem
Kielisolmu. Esterin kieli on jäätynyt kiinni smuutipurkkiin. Ellun kamut ratkaisevat tilanteen, mutta Esterin kieli venähtää, eikä hän saa enää napattua kärpäsiä. Lopulta selviää, että Esteri on kasvissyöjä.
- · Yle TV2
Ellun kamut ihmettelevät, miksi isäntä käyttäytyy, niin kuin olisi kana. Ilmenee, että Esteri on hypnotisoinut hänet! Ryhmän on saatava isäntä taas tolkkuihinsa.
- · Yle TV2
Ellu melkein suistuu tieltä, kun nopeampi menopeli pyyhältää kopin ohi. Asialla on Leksa omalla hirmumenijällään, ja Esteri toimii hänen mekaanikkonaan.
- · Yle TV2
Kale joutuu osallistumaan markkinoille. Ellun kamut lähtevät auttamaan Elvistä, mutta Ellu kolaroi koppinsa. Kalen on lähdettävä ystäviensä apuun.
- · Yle TV2
Reijo lukee sadun jäniksestä ja kilpikonnasta ja innostuu haastamaan Kikan juoksukilpaan. Kikka on varma voitostaan, mutta matkan varrella riittää häiriötekijöitä.
- · Yle TV2
Helppo homma. Helppo homma. Albert tarvitsee apua häkkinsä luukun kanssa. Kamut livahtavat yksi toisensa perään isännän myyntikojulta auttamaan Albertia.
- · Yle TV2
Satu-unelmia. Elvis soittaa Ellun kamuille, sillä Esteri luulee olevansa prinsessa Ruusunen ja nukkuu keskellä tietä. Vain prinssin suudelma herättäisi hänet!
📺 Iltapulun TV-visa
Visa alkaa mainoksen jälkeen.