Edelliset lähetykset

Jääkarhu Otto

Ääniä. Otto huomaa, että hänen ympäristössään on erilaisia ääniä linnunlaulusta isän jäätelöauton soittoääneen. Jotkut äänet rauhoittavat ja toiset taas ärsyttävät.

Jääkarhu Otto

Sirkus. Otto ja Unto saavat tietää, että sirkus on tulossa kaupunkiin. Sirkus saapuu vasta viikon päästä, joten pojat päättävät yhdessä Oilin kanssa panna pystyyn oman sirkuksen.

Jääkarhu Otto

Lääkärikarhut. Otto ja Unto ryhtyvät leikkimään lääkäriä. He saavat äidiltä pumpulia, laastareita ja siteitä hoitotarvikkeiksi. Niille löytyykin yllättävän paljon käyttöä.

Jääkarhu Otto

Vierailijat. Oton perhe saa Tuiskulasta mieluisan vieraan isotäti Annin. Isotäti ottaa muistoksi runsaasti kuvia, mutta menettää kuvat, kun kamera mene rikki.

Jääkarhu Otto

Pallottelua. Oton pitäisi mennä puistoon heittelemään palloa muiden lasten kanssa. Hän ei kuitenkaan osaa ottaa koppia. Onneksi mietintäriepu auttaa taas kerran keksimään keinot koppipallopulmaan.

Jääkarhu Otto

Ilta. Unto tulee Oton luo yökylään. Jostakin syystä Unto ei kuitenkaan saa unta, vaikka nukkumaanmenoaika on jo mennyt ajat sitten.

Jääkarhu Otto

Työ. Oton uudessa kotipaikassa oli paljon erilaisia työpaikkoja. Otto ja Unto kokeilevat erilaisia töitä, mutta tuloksena tahtoo olla vain suuri sotku.

Jääkarhu Otto

Avuliaat keijut. Oton uudessa kotipaikassa oltiin hyvin avuliaita toisia kohtaan. Otto ja Unto tahtoivat myös auttaa muita, eikä autettavien auta muuta kuin nauraa näille avuliaille keijuille.

Jääkarhu Otto

Kasvukiireitä. Oton mielestä aikuiset saavat tehdä kaikenlaisia kivoja juttuja. Hän tahtoo kasvaa heti isoksi aikuiseksi, mutta mummin avulla hän ymmärtää, että aikuiseksi tuleminen vie aikansa.

Jääkarhu Otto

Hajalla. Otto huomaa, että Karhulaaksossa menee rikki jatkuvasti kaikenlaisia kapineita. Mutta mikä neuvoksi, kun televisio hajoaa juuri kun perhe kokoontuu katsomaan suosikkiohjelmiaan?

🍿 Päivän leffasuositukset

Paddington 2

Paddington 2

Brownien perheeseen onnellisesti asettunut Paddington on päässyt yhteisönsä suosioon. Etsiessään täydellistä lahjaa Lucy-tädilleen tämän 100-vuotissyntymäpäivän kunniaksi, hän löytää ainutlaatuisen ponnahduskirjan herra Gruberin antiikkipuodista. Paddington ryhtyy tekemään hanttihommia voidakseen ostaa kirjan. Mutta kun kirja varastetaan, on Paddingtonin ja Brownien tehtävä selvittää, kuka on varkauden takana. 97 min. Ohjaus: Paul King. Pääosissa: Hugh Bonneville, Sally Hawkins, Brendan Gleeson, Julie Walters, Jim Broadbent, Peter Capaldi, Hugh Grant (Paddington 2, Perhe, Iso-Britannia, Yhdysvallat, 2018)

TV5 klo 18.50

Katso traileri

IMDb 7,8
Kino Klassikko: Ilta Andrén kanssa Yle Teema & Fem klo 21.05: Kino Klassikko: Ilta Andrén kanssa IMDb 7,7 Inside Man Kutonen klo 22.50: Inside Man IMDb 7,6 Lady Bird FRII klo 18.10: Lady Bird IMDb 7,4
Tiesitkö, että voit lisätä Iltapulun kotivalikkoosi kuten sovelluksen?

1. Paina alalaidan Jaa -painiketta.
2. Valitse Lisää Koti-valikkoon.