, Yle TV2

Lujien linnojen rakentaminen. Keskiaika oli jykevien linnojen aikaa. Ensimmäiset linnat nousivat puusta, mutta vähitellen puolustuksen kehittyessä päädyttiin rakentamaan oikeita sotalinnoituksia.

Tulevat lähetykset Edelliset lähetykset
- · Yle TV2
Linnanherrat ja talonpojat. Keskiajalla elettiin luokkayhteiskunnassa, jossa rikkaat ylhäiset hallitsivat alueita ja antoivat maksua vastaan maitaan köyhille talonpojille viljeltäviksi.
- · Yle TV2
Ajantaju. Keskiajan ihminen hahmotti aikaa eri tavalla kuin nykyään. Mistä hän osasi katsoa, milloin nousta, milloin mennä töihin tai käydä nukkumaan, kun kelloja ei ollut keksittykään?
- · Yle TV2
Katedraalit. Keskiajalla kirkon asema oli tärkeä, ja kasvava seurakunta tarvitsi isompia tiloja. Kuinka valtavat katedraalit pystytettiin aikana, jolloin ei vielä tunnettu nostokurkia ja muita työkoneita?
- · Yle TV2
Lapsuus. Keskiajalla lapsuus oli lyhyt ja rankka. Lapset osallistuivat raskaisiin kotitöihin ja vain varakkaimmat pääsivät kouluun. Joskus kuitenkin löytyi aikaa leikkiä, ja leluja keksittiin mistä vain.
- · Yle TV2
Lääketiede. Keskiajalla ei kannattanut sairastua, koska lääkintämenetelmät olivat melko alkukantaisia. Hiljalleen alettiin kuitenkin perustaa sairaaloiden esimuotoja, ja lääkärin ammatti alkoi muotoutua.
- · Yle TV2
Sotkuisuus. Keskiajalla rapa roiskui, kun kaupunkien päällystämättömät kadut täyttyivät sinne viskotuista jätevesistä ja roskista. Asuminen kävi tukalaksi, kun sotku aiheutti haju- ja terveyshaittoja.
- · Yle TV2
Vankaksi rakennetun linnan valtaaminen ei ollutkaan keskiajalla lastenleikkiä. Niihin hyökkääminen vaati kekseliäisyyttä ja rohkeutta, koska moni asia saattoi mennä yrityksessä pahasti pieleen.
- · Yle TV2
Taruolennot, kuten lohikäärmeet, keijut ja yksisarviset ovat meille satua, mutta keskiajan ihminen suhtautui olentoihin toisin. Uskottiin, että näihin olentoihin voi törmätä milloin vain.
- · Yle TV2
Usein ajatellaan, että keskiajalla ei juuri peseydytty, kun elinolotkin olivat usein siivottomat ja yksinkertaiset. Totuus on kuitenkin toisenlainen: kylpylät olivat kovassa käytössä.
- · Yle TV2
Keskiajallakin oli suuria kansanjuhlia, joista hulvattomin oli nimeltään narrien juhla. Tuona päivänä koko kaupunki osallistui huvitteluun. Näissä naamiaisissa kaikki oli mahdollista.
📺 Iltapulun TV-visa
Visa alkaa mainoksen jälkeen.




