, Yle Radio 1
Läntisen maailman yksi laajimmille levinneitä televisiokanavia, Music Television sammutti lopullisesti valonsa musiikkikanaviltaan uudenvuodenaattona. MTV toi populaarikulttuuria tehokkaasti myös sellaisiin paikkoihin, missä siihen pääseminen ei aikaisemmin ollut mahdollista. MTV vaikutti suoraan musiikkiin, muotiin, elokuviin, artisti-imagoihin, politiikkaan sekä siihen, miten mediaa tehtiin. Se mahdollisti länsimaisen nuorisokulttuurin tehokkaan leviämisen ja yhtenäistymisen, mutta toimi samalla myös pop-kulttuurin portinvartijana sekä vahvisti isojen levy-yhtiöiden ja mediakorporaatioiden asemaa entisestään. Music Television nosti maailmantähteyteen mm. Michael Jacksonin ja Madonnan. Se nosti Hollywoodin tähtiohjaajajiksi sellaisia tekijöitä kuin David Fincher, Spike Jonze, Michel Gondry ja Michael Bay. Mutta mitä kaikkea MTV jätti kulttuuriimme, ja millainen oli sen historia? Internet, YouTube ja sosiaalinen media veivät kaistan Music televisionin kaltaiselta musiikkivideojätiltä, mutta mitkä olivat päällimmäiset syyt kanavan lopulliseen tuhoon? Miten musiikkivideoita läpi vuorokauden toistavasta kanavasta kehittyi lähinnä tosi-tv -ohjelmiin keskittyvä kanava, ja millainen pioneeri se oli media-alalla? Miten musiikkivideoiden funktio on muuttunut ajassamme, ja onko MTV:n kaltaiselle toimijalle enää mitään muuta kuin nostalgista tilausta? Kulttuuriykkösen keskustelussa MTV Europen juontajana vuosina 1993-1997 toiminut europarlamentaarikko Maria Guzenina, pohjoismaisista musiikkivideoista tietokirjan juuri julkaissut musiikkitieteiden professori John Richardson Turun yliopistosta sekä Oulun musiikkivideofestivaaleilla omaa kuratoitua musiikkivideotapahtumaa vuosia vetänyt musiikkitoimittaja Veli Kauppinen. Juhani Kenttämaa toimittaa.
📺 Iltapulun TV-visa
Visa alkaa mainoksen jälkeen.

