Edelliset lähetykset

MasterChef VIP

Suuri finaalikokkaus. Kausi 1, 10/10. Kaksi kilpailijaa on selvittänyt tiensä MasterChef VIP:n finaaliin ja nyt selviää, kuka on Suomen taitavin julkkiskokki! Finalistit saavat käyttöönsä runsaasti aikaa ja raaka-aineita esitelläkseen kehitystään kilpailun parissa. Tuomaristolle Tomi Björckille, Sikke Sumarille ja Kape Aihiselle tulee tarjoilla kahden ruokalajin eheä kokonaisuus, joka kuvastaa tekijäänsä ja tämän matkaa MasterChef-keittiössä. Viimeisessäkään kokkauksessa ei vältytä hikikarpaloilta, ilmaan haihtuvilta minuuteilta tai viime hetken muutoksilta suunnitelmiin. Jakson päätteeksi toinen tiensä finaaliin taistelleesta VIP-kokista kruunataan koko kilpailun voittajaksi.

MasterChef VIP

Potut pottuina. Kausi 1, 9/10. Kärkikolmikko kohtaa toisensa kaksiosaisessa mysteerilaatikkotehtävässä, jossa haasteena on luoda maistuva MasterChef-tason annos jokaisen keittiön perusraaka-aineesta: perunasta. Arkisesta potusta on löydettävä upeita makuja ja monipuolisuutta, mikäli mielii finaaliin taistelemaan 10 000 euron lahjoituksesta valitsemalleen hyväntekeväisyysjärjestölle. Paineet ovat kovat, mutta tuomareilla - Tomi Björckillä, Sikke Sumarilla ja Kape Aihisella - on vielä yksi yllättävä ässä hihassaan kilpailijoiden varalle.

MasterChef VIP

Jauhopeukaloiden taisto. Kausi 1, 8/10. Viimeinen kokkaus ennen semifinaalia haastaa jäljellä olevat kilpailijat jälkiruokien ja leivonnaisten parissa. Taitotehtävässä kilpailijoiden tehtävänä on valmistaa sekä koostumukseltaan että maultaan ensiluokkainen kinuskikastike. Parhaiten onnistunut kilpailija lunastaa itselleen varman paikan semifinaalissa muiden taistellessa kahden tunnin koettelemuksessa, jossa leivottavana on sekä suolainen että makea voitaikinaluomus. Lehtevän taikinan valmistaminen osoittautuu odotettua haasteellisemmaksi, ja taikina koituukin yhden kilpailijoista kohtaloksi. Tuomareina Tomi Björck, Sikke Sumari ja Kape Aihinen.

MasterChef VIP

Burgerihaaste. Kausi 1, 7/10. Puolet kilpailijoista on pudonnut ja puolet on enää jäljellä! Pikatehtävässä kisaillaan tänään maistuvien majoneesien parissa, panoksena paikka turvassa parvella. Painetehtävässä osa kilpailijoista yltää huippusuoritukseen, osalla vaikeudet osoittautuvat liian suuriksi. Burgeritehtävän esittelee Social Burgerjointin isä, palkittu burgermestari ja MasterChef-voittaja Mika Tuomonen. Hänen opastuksellaan ja avullaan kilpailijat valmistavat hampurilaisia, joilla pitäisi ansaita paikka kilpailun jatkossa. Tuomarit Tomi Björck, Sikke Sumari ja Kape Aihinen pääsevät maistelemaan hyvin erilaisia luomuksia vege- ja kalavaihtoehdosta lihaisiin annoksiin, mutta yhden on jälleen jätettävä kilpailu taakseen.

MasterChef VIP

Aika on valuuttaa. Kausi 1, 6/10. Ravintolahaasteen häviäjäjoukkue kohtaa toisensa vastustajina painetehtävässä, jossa panoksena on jälleen jatkopaikka MasterChef-kilpailussa. Julkkiskokit pääsevät kokoamaan vapaavalintaisen annoksensa raaka-aineet hulppean laajasta ja laadukkaasta valikoimasta. Valinnat eivät kuitenkaan ole ilmaisia, vaan niistä pitää maksaa kokkausminuuteilla. Kumpi on tärkeämpää, kalliit raaka-aineet vai aika keittiössä? Tuomaristo Tomi Björck, Sikke Sumari ja Kape Aihinen saa eteensä kolme täysin erilaista annosta ja joutuu todella vaikean paikan eteen maistelussa.

MasterChef VIP

Ammattilaiskeittiössä. Kausi 1, 5/10. Uusi haaste vie julkkikset Tomi Björckin Lily Lee -ravintolaan, jossa päivän tehtävässä kilpaillaan kahdessa joukkueessa. Kilpailijoiden tulee luoda tiimityönä ravintolatasoa lähentelevä snackmenu ammattilaiskeittiön raaka-aineita ja välineistöä hyödyntäen. Apunaan haastavassa koettelemuksessa heillä on Björckin luottomies, keittiömestari Serko Rantanen. Ketkä voittavat itselleen koskemattomuuden seuraavassa painetehtävässä, kun verkkainen sininen joukkue kohtaa rauhattoman punaisen joukkueen? Näkyykö keittiön vauhti lopputuloksessa? Voittajajoukkuetta valitsemassa ovat Tomi Björck, Sikke Sumari ja Kape Aihinen.

MasterChef VIP

Lihaa tiskiin!. Kausi 1, 4/10. Julkkiskilpailijoiden päivä MasterChef-keittiössä käynnistyy oppitunnin parissa, kun Tomi Björck esittelee erilaisia tapoja kypsentää ja maustaa lihatuotteita. Rauhallinen MasterClass saa pian yllätyskäänteen, kun kaikki kilpailijat joutuvatkin suoraan koulun penkiltä mustien essujen ja painetehtävän pariin. Jännitystä nostaa entisestään shokkipaljastus: tänään kilpailusta putoaa kaksi kilpailijaa! Kokkaushaasteessa tutkitaan maailman makuja Kauko-Idän mausteisuudesta yhdysvaltalaiseen mehevyyteen, mutta miten kilpailijat onnistuvat vangitsemaan kohdemaansa aromeita lihaisaan annokseensa? Tuomareina Tomi Björck, Sikke Sumari ja Kape Aihinen.

MasterChef VIP

Merenelävät. Kausi 1, 3/10. MasterChef -keittiössä tuoksuu kala! Kilpailijoiden tunnistettavaksi on tuotu toinen toistaan herkullisempia mereneläviä ja äyriäisiä. Kuinka kilpailijoiden käy, kun mielen sopukoista pitää kaivaa oikeat vastaukset? Jälleen kerran osa kilpailijoista joutuu kokkaamaan jatkopaikkansa edestä. Käyttääkö kilpailija immuniteettipinssinsä ja pelastaa itsensä paineesta? Painetehtävässä kilpailijoiden tulee inspiroitua klassisesta eteläranskalaisesta bouillabaisse-annoksesta sekä kalatiskin antimista. Annokset saavat tuomariston - Tomi Björckin, Sikke Sumarin ja Kape Aihisen maiskuttelemaan suutaan ja haukkomaan henkeään, eikä pelkästään hyvällä tavalla!

MasterChef VIP

Ensimmäinen pudotus. Kausi 1, 2/10. Edellisen päivän MasterClassin opit pääsevät käyttöön, kun varmasta paikasta parvella ja kilpailun jatkossa taistellaan esillepanohaasteen parissa. Lautasille syntyy sekä upeita että omaperäisiä luomuksia, jotka herättävät tuomareissa tunteita ihastuksesta kummastukseen. Tuomareiden suosikkiraaka-aineita hyödyntävän painetehtävän päätteeksi koetaan kilpailun ensimmäinen pudotus. Kuka selviää kunnialla, kun Mysteerilaatikon salat paljastuvat? Kuka tarvitsee kaiken mahdollisen avun parvella olevilta kilpailijoilta ja kuka joutuu ensimmäisen putoajan epäkiitolliseen asemaan? Annoksia arvioimassa ovat Tomi Björck, Sikke Sumari ja Kape Aihinen.

MasterChef VIP

Autiosaaren annos. Kausi 1, 1/10. Kymmenen julkkista ottaa suuren haasteen vastaan ja lähtee kilpailemaan MasterChefin tittelistä sekä 10 000 euron lahjoituksesta valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen. Ensimmäisessä tehtävässä kilpailijat pääsevät esittelemään omia ruokamieltymyksiään, kun kokattavana on autiosaaren annos: mitä kukin olisi valmis syömään koko lopun elämänsä? Yllätyksiä koetaan laidasta laitaan, kun kilpailijoiden todellinen taitotaso paljastuu tuomareille. Kilpailijoita mentoroimassa ja tuomaroimassa on tuttu kolmikko: Tomi Björck, Sikke Sumari ja Kape Aihinen. Jakso huipentuu Kapen MasterClassiin, jossa kilpailijat oppivat nostamaan annoksensa visuaalisesti MasterChefin vaatimalle tasolle ammattimaisella esillepanolla.

🍿 Päivän leffasuositukset

Subleffa: White House Down

Subleffa: White House Down

White House Down. Channing Tatum on henkivartijana toimiva John Cale, jonka haaveena on päästä töihin presidentin salaiseen palveluun. Kun Cale vie politiikasta kiinnostuneen tyttärensä kierrokselle Valkoiseen taloon, terroristijärjestö hyökkää sinne. Presidentin (Jamie Foxx) kohtalo putoaa sattuman oikusta juuri Calen harteille. USA 2013. Ohjaus: Roland Emmerich. Pääosissa: Channing Tatum, Jamie Foxx.

Sub klo 21.00

Katso traileri

IMDb 6,3
Van Helsing Hero klo 21.00: Van Helsing IMDb 6,0 Ollaan vapaita YLE TV1 klo 22.00: Ollaan vapaita IMDb 5,1 Toukokuun taika YLE TV1 klo 13.25: Toukokuun taika IMDb 4,7
Tiesitkö, että voit lisätä Iltapulun kotivalikkoosi kuten sovelluksen?

1. Paina alalaidan Jaa -painiketta.
2. Valitse Lisää Koti-valikkoon.