Peukaloisen uudet retket

(7)

,

Kausi 1. Jakso 52/52. Jalat maassa. Vihdoinkin perillä Lapissa. On kulunut viikkoja siitä, kun parvi lähti Etelä-Espanjasta talven lopulla ja otti Nilsin ja Martin mukaansa Ruotsista. Hanhet ovat päässeet muuttomatkansa määränpäähän, ja kevät koittaa. Parvi on innoissaan kotiinpaluusta. Kaunissiipi ja Kultasilmä saavat nyt etsiä komeat puolisot ja hautoessaan juoruta muiden poikasista. Akka aikoo viettää kesän suunnitellen seuraavaa muuttomatkaa, ja Gorgo koristelee pesiä. Hienohöyhen toivoo Martin pitävän Lapista, koska he viipyvät siellä seuraavat kahdeksan kuukautta. Kaikki ovat innoissaan paitsi Nils, joka masentuu. Tähänkö loppuvat seikkailut ja matkat? Mitä hän voi tehdä kahdeksan kuukautta? Hän päättää pyytää Athanorin muuttamaan hänet jälleen isoksi. Athanor varoittaa, että päätöksen myötä hän ei enää voisi puhua ystävilleen, ja Liinan sydän murtuisi. Haluaako Nils tätä todella? Lastenohjelma. (13')

korosta Korostus

Edelliset lähetykset

Peukaloisen uudet retket

Kausi 1. Jakso 52/52. Jalat maassa. Vihdoinkin perillä Lapissa. On kulunut viikkoja siitä, kun parvi lähti Etelä-Espanjasta talven lopulla ja otti Nilsin ja Martin mukaansa Ruotsista. Hanhet ovat päässeet muuttomatkansa määränpäähän, ja kevät koittaa. Parvi on innoissaan kotiinpaluusta. Kaunissiipi ja Kultasilmä saavat nyt etsiä komeat puolisot ja hautoessaan juoruta muiden poikasista. Akka aikoo viettää kesän suunnitellen seuraavaa muuttomatkaa, ja Gorgo koristelee pesiä. Hienohöyhen toivoo Martin pitävän Lapista, koska he viipyvät siellä seuraavat kahdeksan kuukautta. Kaikki ovat innoissaan paitsi Nils, joka masentuu. Tähänkö loppuvat seikkailut ja matkat? Mitä hän voi tehdä kahdeksan kuukautta? Hän päättää pyytää Athanorin muuttamaan hänet jälleen isoksi. Athanor varoittaa, että päätöksen myötä hän ei enää voisi puhua ystävilleen, ja Liinan sydän murtuisi. Haluaako Nils tätä todella? Lastenohjelma. (13')

Peukaloisen uudet retket

Kausi 1. Jakso 51/52. Poika ja varis. Hanhet kuulevat lennellessään avunhuudon ja laskeutuvat löytääkseen huutelijan, joka onkin Mustan Tontun kätyri, Krobak. Nils ja Akka ovat epäileväisinä, mutta varis vakuuttaa, ettei halua enää olla paha, vaan on jättänyt mestarinsa ja Smirren, jotka suhtautuivat lähtöön pahasti, ja olivat nyt Krobakin kintereillä. Nilsin yllätykseksi kohta Krobak otetaankin osaksi Akkan perhettä. Lastenohjelma. (12')

Peukaloisen uudet retket

Kausi 1. Jakso 50/52. Makuasioita. Parvi on ruokailemassa, mutta Nils on hyvin nälkäinen, eikä mikään hanhille maistuva tunnu hänestä houkuttelevalta. Hän haluaisi oikeaa ruokaa, sellaista, jota hän söi kotonaan. Hän pyytää Gorgon ja Martin mukaansa ja lähtee hakemaan syötävää läheiseltä maatilalta. Pienikokoisena Nils veikkaa, ettei maatilan isäntä ole kovin halukas antamaan hänelle ruokaa, joten hän keksii, että Gorgo harhauttaa maatilan isäntää sillä välin kun hän ja Martti livahtavat keittiöön. Kaikki ei onnistu suunnitellusti: Nils joutuu jäämään auttamaan kiipeliin joutunutta Gorgoa, ja Martti toilailee yksikseen talossa ilman aavistustakaan siitä, miltä ihmisten ruoka näyttää. Lastenohjelma. (12')

Peukaloisen uudet retket

Kausi 1. Jakso 49/52. Paljon kaakatusta tyhjästä. On soidinaika, ja Kaunissiipi ja Kultasilmä eivät muuta ajattelekaan kuin hanhikukkoja. Akka lähettää ne ruoanhakureissulle Nilsin kanssa palauttaakseen kurin. Poika on kyllästynyt kuuntelemaan hanhien höpötystä soidintouhuista. Nilsin mielestä Kultasilmä ja Kaunissiipi vaikuttavat typeriltä ja pinnallisilta. Marjat poimittuaan kolmikko palaavat parven luo, joka onkin kadonnut. Muuta parvea etsiessään hanhet hurmaantuvat ohi lentävästä hanhikukosta niin, että kadottavat Nilsinkin. Kaiken kukkuraksi Smirrekin vaanii lähistöllä. Lastenohjelma. (12')

Peukaloisen uudet retket

Kausi 1. Jakso 48/52. Sulopesä. Hanhet saapuvat Akkan lempipysähdyspaikkaan, jota tämä kutsuu Sulopesäksi. Paikka onkin tällä kertaa ihmisen jättämien roskien peitossa, ja parvi alkaa siivota sotkua. Nils tutustuu puita suojelevaan tonttuun, jonka kotipuu on sairastunut. Yhteistyöllä tonttu, hanhet ja Nils saavat puun tervehtymään. Lastenohjelma. (12')

Peukaloisen uudet retket

Kausi 1. Jakso 47/52. Oma koti kullan kallis. Akkan parvi lentää myrskytuulessa ja laskeutuu yöksi kauniiseen luonnonpuistoon, jossa on kaikki mukavuudet mitä toivoa saattaa: suojaa ja ruokaa. Suoja tulee tarpeeseen, sillä parvi on uuvuksissa. Gorgo esittää kysymyksen, miksi parven ylipäätään tarvitsee jatkaa lentoaan läpi myrskyjen ja vaarojen. Kysymys saa aikaan keskustelua. Hanhet uskovat voivansa asettua levähdyspaikkaan lopullisesti. Akka ja Nils ovat eri mieltä, eivätkä he ole ainoat. Alueen asukkaat, majavayhdyskunta, eivät ole innostuneet toivottamaan tervetulleeksi muuttolintuja pysyviksi asukkaiksi. Lastenohjelma. (12')

Peukaloisen uudet retket

Kausi 1. Jakso 46/52. Juhlaelukat. Tontut järjestävät vuosittaisen, tärkeän juhlan, johon vain tontuilla on pääsy. Vain yksi tonttu, Musta Tonttu jätetään kutsumatta, ja on erittäin tärkeää, ettei hän saa tietää juhlapaikkaa. Nils piinaa Liinaa saadakseen kutsun ja vihdoin saakin sen. Heilutellen kutsua hän saa lähtiessään hanhet kateellisiksi, sillä hanhetkin haluaisivat juhliin. Ne seuraavat Nilsiä salaa, mutta hanhien lisäksi myös Krobak löytää näin tiensä perille. Seremonia jatkuu, ja Nils nolaa Liinan toilailullaan ja kömpelöllä käytöksellään. Lopulta vielä Krobak ja Musta Tonttu kutsuvat itsensä paikan päälle. Lastenohjelma. (12')

Peukaloisen uudet retket

Kausi 1. Jakso 45/52. Korkean paikan kammo. Parvi lentää Haukansilmän, pelätyn kotkan reviirillä, kun Nils ja Martti harjoittelevat ilma-akrobatiaa. Viimeinen temppu menee pieleen, ja Nils tippuu korkealta oksien hidastamana maahan. Kun hän herää, Nils vakuuttaa hanhille olevansa kunnossa. Noustessaan taas hanhen selkään, häneen iskee kauhu ja hän pyytää lintua laskeutumaan. Akka ymmärtää, että putoamisensa ansiosta Nils kärsii nyt korkean paikan kammosta. Hän ei voisi jatkaa matkaansa hanhien kanssa. Tilanne hankaloituu entisestään, kun Haukansilmän kirkaisut kuuluvat yhä lähempää. Lastenohjelma. (12')

Peukaloisen uudet retket

Kausi 1. Jakso 44/52. Kummitusmetsä. Villihanhet lentävät nopeasti pakoon ukkosmyrskyä, kun Nils huomaa pienen metsän, joka sopii lepopaikaksi. Akka kieltäytyy sanoen, että Suuri Hirmumörkö, paha henki, elää tuossa metsässä ja saa lintuja katoamaan täydenkuun aikaan, kuten tulevana yönä. Nils katsoo Marttiin ja muihin lopen uupuneisiin ystäviinsä. Taikauskoa! Hän saa Martin laskeutumaan metsään aikomuksenaan todistaa, että Suurta Hirmumörköä ei ole. Pari tutki metsää, eikä mörköä näy. Akka ottaa rennosti, kunnes Gorgo katoaa. Vähitellen muutkin hanhet häipyvät, ja paniikki nousee. Nilsillä ei ole paljon aikaa rauhoitella muita, mutta hän tekee parhaansa löytääkseen muut ja selvittääkseen Suuren Hirmumörön arvoituksen. Lastenohjelma. (12')

Peukaloisen uudet retket

Kausi 1. Jakso 43/52. Lähes kaikkien paratiisi. Sankarimme laskeutuvat paratiisisaarelle, ja Hienohöyhen siskoineen alkaa jutella komeista hanhikukoista. Martti surkuttelee, koska haluaisi kertoa Hienohöyhenelle tunteistaan. Nils haluaa auttaa ystäväänsä yrityksessään, sillä tilanne on siihen otollinen. Martti on jäykkänä kauhusta ja kadottaa sanansa yrittäessään jutella kauniille hanhelle. Nils ehdottaa, että Martin täytyy vain toistaa hänen kertomansa asiat. Suunnitelma toimii hetken, kunnes Liina tulee paikalle ja keksii, mitä on tekeillä. Hän ei pidä Nilsin sekaantumisyrityksistä ja saa lopulta tämän jättämään pariskunnan selvittämään välinsä itse. Lastenohjelma. (12')